
- Expert Advice
- 6. loka 2022
Lola&Lykken asiantuntijat vastaavat: 8 vinkkiä selkäkivun lievittämiseksi imettäessäsi
by Sabrina Nieland
Fysioterapeutti, ravitsemusohjaaja, fitness trainer
Nimeni on Klára Vomáčková ja olen naisterveyteen erikoistunut fysioterapeutti. Työssäni autan naisia, joilla on esimerkiksi kivuliaat kuukautiset tai hedelmällisyysvaikeuksia, tai jotka ovat raskaana tai synnyttäneet. Tarjoan myös opastusta tuoreille äideille siitä, kuinka vastasyntynyttä käsitellään, pidellään ja hoivataan. Minulla on oma konsultaatiohuoneeni ja työskentelen yhdessä viiden kollegan kanssa. Fyzioterapie Fit and Tasty -klinikkamme sijaitsee Brnossa. Työskentelen assistenttina Masarykin yliopiston urheilutieteen laitoksella, jossa opetan kandin- ja maisterintutkintoa tekeviä opiskelijoita, jonka lisäksi ohjaan kursseja Brnon fitness-instituutissa (kursseja ohjaajille sekä lantionpohjan terveyttä, liikkuvuutta ja kehityksellistä kinesiologiaa koskevia kursseja). Lisäksi olen kehittänyt erilaisia verkkokursseja, joissa keskitytään terveeseen liikkeeseen (liikkuvuuteen), keskivartalon ja lantionpohjan terveyteen sekä erillisen kurssin raskaana oleville ja tuoreille äideille (FitMama). Olen lisäksi pätevä ravitsemusohjaaja ja valmentaja, ja työskentelytapani naisten parissa on aina kokonaisuuden kattavasti huomioiva.
Olen tällä hetkellä äitiyslomalla ja siten elän nyt omakohtaisesti alaltani oppimia asioita. Suoritan samalla jatkotutkintoani ja nautin sisällön tuottamisesta Instagram-tililleni @fitandtasty.
Inspiroidu äitien hyvinvointia parantavien aktivistien ja poliittisten vaikuttajien työstä.
Inspiroidu äitien hyvinvointia parantavien aktivistien ja poliittisten vaikuttajien työstä.
Inspiroidu äitien hyvinvointia parantavien aktivistien ja poliittisten vaikuttajien työstä.
by Sabrina Nieland
by Mirka Katajisto
by Marika Luukkonen
by Jenni Huhtala
by Lola&Lykke Team
by Jenni Huhtala
No additonal information available.
EU-toimitukset (Islanti, Norja, Sveitsi, Kypros, Malta, Espanjan saaret ja Portugalin saaret pois lukien) ovat ilmaisia yli 49 €:n tilauksille.
UK-toimitukset ovat ilmaisia yli 45 £:n tilauksille.
Toimitamme verkkokaupastamme Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Muu maailma – Emme kykene tällä hetkellä toimittamaan tuotteita muualle kuin Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Otathan yhteyttä lisätietoja varten osoitteeseen info@lolalykke.com.
Lisätietoja palautuksista tästä.
Enter your discount code here
✔️ Discount code found, it will be applied at checkout.
Discount code cannot be applied to the cart. Restrictions may apply or the cart may not contain the correct items to use this discount.
Please provide a valid discount code.
Discount code cannot be combined with the offers applied to the cart.