Ann Bacon

Laillistettu sairaanhoitaja, WGH:n neuvottelukunnan puheenjohtaja


Laillistettuna sairaanhoitajana olen hoitanut tuoreita äitejä, vauvoja ja pikkulapsia jo yli 20 vuoden ajan. Tarjoan tutkimuksiin perustuvaa tietoa tukien ja kannustaen naisia kokemaan onnistumisen tunteita hoitaessaan itseään tai vauvojaan. Tuoreille äideille tarjoan tietoa, jonka avulla he voivat ymmärtää synnytyksen jälkeen tapahtuvia fyysisiä ja henkisiä muutoksia. Jaan lisäksi tietoa vastasyntyneiden nopeasta kasvusta ja kehityksestä, jotta äidit kykenevät ymmärtämään vauvojensa käytöstä.

Raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen monet asiat muuttuvat, mutta tuoreille äideille eräät ravistelevimmista kokemuksista lukeutuvat useimmiten intiimeimpiin: henkisiin muutoksiin. Tuoreella vanhemmalla voi olla epärealistisia odotuksia vanhemmuudelle eivätkä he välttämättä löydä paljoa aikaa itselleen. Vaikka joillekin vanhemmuuteen siirtyminen on nautinnollinen ja mukava muutos, jotkut voivat kokea hukkuvansa sen vaatimuksiin. Ensimmäinen vuosi uuden vauvan kanssa on taukoamaton ja vaativa työ, joka pitää sisällään unettomia öitä, itkua ja hetkiä, jolloin ei tiedä mitä tehdä. Synnytykseen ja imetykseen liittyy lisäksi monia fyysisiä muutoksia, joista palautuminen ottaa aikansa.

Kahden lapsen äitinä tiedän, että äitiys voi tuoreeltaan tuntua joskus ylivoimaiselta. Tavoitteenani on auttaa helpottamaan tuoreiden äitien ahdistuneisuutta ja saada heidät tuntemaan olonsa itsevarmemmiksi uudessa roolissaan.

Asiantuntija-apu