Synnytyksen jälkeisiä tukivöitä ja vatsan sidontaa on harjoitettu jo vuosisatojen ajan monissa eri kulttuureissa, ja sillä on monenlaisia hyötyjä raskaudesta ja synnytyksestä palautuvalle keholle. Nykypäivänä tukivöiden osalla on runsaasti valinnanvaraa, joten itselle sopivan tukivyön valinta vaatii hieman eri vaihtoehtoihin tutustumista. Oikeanlainen tukivyö tukee palautumista, tuntuu mukavalta käytössä ja mukautuu erilaisiin asuihin ja tilanteisiin.
Synnytyksen jälkeisen tukivyön hyödyt
Synnytyksen jälkeen käytettävä tukivyö auttaa tuoretta äitiä palautumaan synnytyksestä ja tukee kehon palautumista raskautta edeltävään tilaansa. Tukivyön tarkoituksena ei ole kuitenkaan litistää vatsaa pienemmäksi, vaan tukea alaselkää, keskivartaloa ja ryhtiä, jotka ovat luonnollisesti heikentyneet raskauteen liittyvien muutosten vuoksi.
Lola&Lykke Core Restore synnytyksen jälkeinen tukivyö on saanut osakseen mainioita arvosteluita sitä käyttäneiltä äideiltä:
Kelsey kirjoitti: “Lola lykke tukivyö on ollut varsinainen pelastus! Toisen raskauden aikana lihakseni olivat huomattavasti heikommat, mutta tämän tukivyön avulla olen selvinnyt taaperon ja nyt kymmenkuisen lapsen perässä juoksemisesta.”
Kuuden lapsen äiti Steph sanoi: ”Tukivyö tukee hyvää ryhtiä ja sen käyttö tuntuu kuin halaukselta vartalon ympärillä. Ryhtini on ollut huomattavasti parempi, joka on vuorostaan lievittänyt selkä- ja vatsakipuja imetyksen aikana, jonka lisäksi vatsani tuntuu jo timmimmältä!”
Muut käyttäjät ovat kertoneet, että selkätukivyö on auttanut arjen askareista suoriutumisessa, liikunnan harrastamisessa ja lantionpohjan kuntoutuksessa. Tukivyö sopii erinomaisesti myös sektiosynnytyksestä palautuville äideille, sillä se suojaa sektiohaavaa ja tukee liikkumista.
Ruchi kertoi: ”Olen kokeillut muutamia sektiolla synnyttäneille soveltuvia selkätukivöitä, mutta Core Restore on ollut paras kaikista kokeilemistani. Se on todella pehmeä ja joustava, ja istuu täydellisesti vatsan ympärillä.”
Tukivyötyypit eri tarpeisiin:löydä sinulle sopivin malli
Selkätuki, äitiystukivyö, korsetti – keskivartalolla käytetään monenlaisia erilaisia tukivöitä, mutta mikä erottaa ne toisistaan? Keskitytään seuraavaksi tukivöiden eri tyyppeihin:
Tukivyöt (kuten Lola&Lykke synnytyksen jälkeinen tukivyö)
Synnytyksen jälkeen käytettävät tukivyöt on tyypillisesti valmistettu elastisesta materiaalista ja ne kiedotaan keskivartalon ympärille, jota ne tukevat hellävaraisesti puristamalla. Tukivyön tehtävänä on tukea keskivartalon heikentyneitä lihaksia, lievittää selkäkipua ja vakauttaa lantion aluetta arjen askareissa ja liikunnan aikana.
Plussat:
-
Joustava kangas, joka puristaa vatsaa ja selkää hellävaraisesti.
-
Suunniteltu vakauttamaan keskivartaloa synnytyksen jälkeen.
-
Useimmat sopivat sekä alateitse että sektiolla synnyttäneille (tarkista aina etukäteen, että tukivyö sopii tarpeisiisi).
Miinukset:
- Laatu ja tehokkuus voivat vaihdella eri tuotteissa.
Elastiset tukivyöt
Elastiset tukivyöt ovat yksinkertaisia, joustavia kangasvöitä, jotka kiedotaan vatsan ympärille. Elastinen selkätukivyö tarjoaa hellävaraista kompressiota ja niitä käytetään useimmiten yleisessä selän tukemisen tarpeessa.
Plussat:
Miinukset:
Ota huomioon, että osa elastisista tukivöistä koostuu yksittäisestä kangaspalasta, jonka vedetään keskivartalon ylle päälle puettaessa. Tällaisten tukivöiden päälle pukeminen voi olla hankalaa pian synnytyksen jälkeen.
Synnytyksen jälkeinen korsetti
Synnyttäneille suunnitellut korsetit tarjoavat vankkaa, kohdistettua tukea ja muotoilua vatsan ja lantion seudulle. Tyypillisesti korsetit valmistetaan joustamattomasta materiaalista ja ne voivat kattaa koko keskivartalon vyötäröltä lantiolle saakka.
Korsetti poikkeaa muista tukivöistä siinä, että sen tukeva rakenne on melko joustamaton. Siinä voi olla useita kiristysnauhoja korsetin pituuden vuoksi ja se antaa vahvaa tukea aina kylkiluista lonkkiin asti.
Plussat:
-
Vankka tuki ja voimakkaampi kompressio.
-
Tukee lantion vakautta, josta voi olla hyötyä, jos sinulla on lantion alueen oireita tai kiputiloja raskauden aikana.
Miinukset:
-
Voi olla melko kireä ja siksi epämukava käytössä.
-
Kangas ei tyypillisesti hengitä kovin hyvin, joten se voi olla kuuma päällä.
Muotoilevat alusvaatteet
Muotoilevat alusvaatteet silottavat ja muotoilevat vartaloa puristamalla sitä hellävaraisesti. Tarjolla on muutamia synnyttäneille suunniteltuja muotoilevia alusvaatteita, mutta niiden käyttötarkoitus on lähinnä esteettinen sen sijaan, että ne tukisivat synnytyksestä palautumista.
Plussat:
Miinukset:
-
Osa malleista voi olla hankalia terveyssiteitä vaihdettaessa.
-
Puristus voi olla joko liian voimakas tai liian löysä, jolloin se ei tue hyvin synnyttäneen kehoa. Tarkista tyyli ja istuvuus huolella.
-
Ei yleensä suunniteltu terveyttä tukeva kompressio huomioiden.
Muotoilevia alusvaatteita ei tule sekoittaa treenikorsetteihin, jota käytetään keskivartalon tukemiseen ja kaventamiseen. Alusvaatteet on valmistettu elastisista materiaaleista, jotka puristavat kehoa hellästi.
Huomioi nämä synnytyksen jälkeistä tukivyötä valitessa
Tukivyön tulee istua kehosi muotoon ja kokoon
Tukivöitä on tarjolla joko säädettävässä yhdessä koossa tai niillä on oma kokotaulukkonsa (esim. S, M, L, XL). Tukivyön kokotaulukko perustuu yleensä vyötärön ja lantion ympärysmittoihin.
Mahdollisimman hyvää käyttömukavuutta ajatellen kannattaa valita tukivyö, joka on valmistettu joustavista materiaaleista ja jossa on useampi kuin yksi kiristysnauha. Tällöin synnytyksen jälkeinen tukivyö on säädettävissä itselle sopivaksi synnytyksestä palautumisen eri vaiheissa ja sen käyttömukavuus säilyy.
Huomioi materiaalien pehmeys ja hengittävyys sekä kiinnitysnauhojen paikallaan pysyvyys. Jos tukivyö jatkuvasti kipuaa vartalolla ylöspäin tai kiertyy käytössä, se tuntuu ärsyttävältä eikä tarjoa vartalosi kaipaamaa tukea.
Synnytystavalla voi olla väliä
Alateitse tai sektiolla synnyttäneille voi olla tarjolla erilaisia tukivöitä, mutta osa tukivöistä soveltuu molemmille synnytystavoille. Sektiolla synnyttäneelle tukivyön pehmeät materiaalit ja hyvä istuvuus ovat tärkeämpiä kuin alateitse synnyttäneille. Tukivyö voi lisäksi auttaa palautumaan sektioleikkauksesta vakauttamalla keskivartaloa, jotta pääset liikkumaan paremmin ja mukavammin.
Alateitse synnyttäneille synnytyksestä palautuminen on hieman erilaista. Saatat päästä nopeammin jalkeille, mutta keskivartalon lihakset ovat edelleen heikentyneitä raskauden ja synnytyksen jäljiltä. Tukivyö vahvistaa keskivartaloa ja tukee lantionpohjaa palatessasi pikkuhiljaa arkipuuhien ja kevyen liikunnan pariin.
Tukivyön tulee tuntua mukavalta päällä, käytitpä sitä vaatteiden alla tai yllä. Jos tukivyö ei ole helppoa pukea päälle tai se tuntuu epämukavalta, et taatusti tule käyttämään sitä.
Kuinka tiukalta tukivyön tulisi tuntua?
Tukivyöt tarjoavat eriasteista kompressiota eli puristusta, mutta niiden ei missään nimessä tulisi vaikeuttaa hengittämistä tai tavallista liikkumista. Joillakin vartalo on kokenut kovia raskauden ja synnytyksen aikana, jolloin tiukempi korsetti tai selkätukivyö voi olla tarpeen. Tiukemmasta kompressiosta voi olla myös hyötyä, jos sinulla on vaikea vatsalihasten erkauma tai lantion alueen nivelsiteiden kipua.
Omaan tilanteeseesi sopiva tukivyö
Tukivöitä ei ole tarkoitettu pelkästään synnytyksen jälkeiseen palautumiseen. Tukivyötä voi käyttää tukemaan vartaloa kevyen liikunnan aikana ja parantamaan liikkuvuutta arjen tohinoissa. Voit käyttää tukivyötä kävellessä, jumpassa tai imuroidessa – se on myös oiva selkätuki imettäessä ja tietokoneen ääressä istuessa!
Vaikka raskaus ja synnytys olisi sujunut kohdallasi suuremmitta ongelmitta, lihaksesi ja nivelsiteesi ovat siitä huolimatta tavallista löysempiä relaksaanihormonin vaikutuksen vuoksi. Synnytyksen jälkeisen tukivyön käyttö auttaa tukemaan lihaksiasi liikunnan aikana, jotta et loukkaa itseäsi.
Synnytyksen jälkeisen tukivyön turvallinen käyttö
Tukivyöt on nimensä mukaisesti suunniteltu tukemaan vartaloa. Synnytyksen jälkeinen tukivyö palvelee siten parhaiten, kun käytät sitä suositusten mukaisesti.
Synnytyksen jälkeistä tukivyötä voi käyttää keskivartalon ja ryhdin tukemiseen päivän aikana. Tukivyötä ei tule käyttää nukkuessa, ja sitä suositellaan käytettäväksi korkeintaan 12 tunnin ajan vuorokauden aikana.
Tukivöitä on saatavilla erikokoisina ja -tyylisinä. Osassa on vain yksi kiinnitysnauha, kun toisissa niitä on useampi. Kun etsit itsellesi sopivaa tukivyötä, harkitse omia tarpeitasi ja pyydä tarpeen mukaan suosituksia kätilöltäsi. Kätilö voi opastaa tukivyön oikeaoppisessa käytössä ja kykenee kertomaan, jos tukivyö ei jostain syystä sovellu sinulle tilanteesi huomioiden.
Pidä silmällä näitä tukivyötä käytettäessä
Tukivyön tulisi tukea sinua lievittämällä selkään, lonkkiin ja lantioon kohdistuvaa painetta, jotta tunnet olosi mukavammaksi synnytyksestä palautuessa. Tietyt tukivyön käyttöön liittyvät merkit voivat kieliä siitä, että siitä on palautumisellesi enemmän haittaa kuin hyötyä:
-
kompressio tuntuu liian kireältä
-
liikkumisesi ja/tai vatsaan asti hengittäminen vaikeutuu
-
tukivyö tuntuu epämukavalta käytössä
-
tukivyön materiaali ärsyttää ihoa
-
tukivyö ei tue oikeista kohdista
Monet korsetit ja treenivyöt eivät sovellu juuri synnyttäneiden käytettäväksi. Niissä käytetään kovia ja jäykkiä materiaaleja, jotka puristavat keskivartaloa liian voimakkaasti, jonka vuoksi ne eivät ole turvallisia käytettäväksi liian pian raskauden jälkeen.
Lopuksi
Jokaisen naisen raskaus ja synnytys ovat yksilöllisiä, jonka vuoksi myös tarpeet synnytyksen jälkeiselle tukivyölle voivat olla erilaisia. Tärkeintä on valita sellainen tukivyö, joka sopii sinun vartalollesi, jotta saat sen käytöstä parhaan mahdollisen hyödyn synnytyksestä palautuessasi. Keskustele tarpeen mukaan kätilön tai lääkärin kanssa itsellesi sopivan tukivyön valinnasta.