"Tunnenko, kuinka he leikkaavat minut auki?" - Kaksi äitiä, kiireellinen sektio ja onnellinen loppu

Tänään jaamme kanssasi Leahin tarinan. Hän sai hiljattain ensimmäisen vauvansa keinohedelmöityksen avulla kumppaninsa Kerryn kanssa! Hän on nauttinut sähkökäyttöisen rintapumppumme käytöstä ja luettuaan sektiotietoisuuden kuukautta varten laatimiamme materiaaleja hän päätti jakaa kanssamme oman sektiotarinansa. Leah kertoo seuraavaksi traumaattisesta synnytyksestään ja kokemuksistaan kahden äidin perheestä. Jatka lukemista!

Onnittelut poikavauvastanne! Elätte nyt mielenkiintoisia aikoja täynnä rakkautta ja vastasyntyneen hellimistä. Kuinka nämä ensimmäiset viikot ovat teillä sujuneet?

Kiitos! Tämä todellakin on ollut taianomaista aikaa, olemme korviamme myötä rakastuneita pikkumieheemme. Keskustelimme vanhemmuudesta jo suhteemme alkuajoista lähtien ja nyt saatuamme lapsemme elämämme tuntuu täydeltä. Hän on todella persoonallinen ja sulattaa sydämemme upealla hymyllään.

Ensimmäiset viikot menivät aikamoisessa sumussa enkä muista niistä paljoakaan, sillä unenpuute jätti jälkensä! Kerry piti kaksi viikkoa vapaata, joten saimme aikaa totuttautua kolmen hengen perheenä oloon. Kerry tuki minua paljon ensi alkuun, kun palauduin vielä leikkauksesta. Hän auttoi vaippojen vaihdossa ja ruokinnassa ja pienissäkin jutuissa kuten vauvan yläkertaan kantamisessa, joka oli minulle vielä vaikeaa.

Tiesitkö aina, että haluaisit äidiksi? Oletteko kohdanneet paljon hedelmöitysongelmia kahden naisen suhteessa? Oliko se sinulle vaikeaa fyysisesti ja henkisesti?

Olen aina halunnut äidiksi, ihastelin aina kauniita vauvanvaatteita ja mietiskelin, millaista olisi saada ihan ikioma vauva. Tapasin Kerryn ja kerroin hänelle heti alussa, että haluaisin lapsia, ja muutaman vuoden päästä menimme kihloihin. Koronaviruspandemia sai meidät pohtimaan elämäämme uudessa valossa ja ihmettelimme, mitä me tässä enää odotamme! Vuoden 2020 loppupuolella aloimme tutkimaan hedelmöitystä ja lähellämme sijaitsevia klinikoita. Tammikuussa 2021 päätimme, että on aika laajentaa perhettämme. Se oli meille täysin uusi kokemus, mutta saimme läheisiltämme paljon tukea.

Päätimme käydä lähellä kotiamme sijaitsevalla hedelmöitysklinikalla Southamptonissa. Samaa sukupuolta oleville pariskunnille on tarjolla monenlaisia vaihtoehtoja, joista päätimme keinohedelmöityksen olevan meille paras. Olin aina innolla odottanut raskautta, joten päätimme minun synnyttävän lapsemme. Valitsimme lahjoittajamme ja siitä raskaustarinamme alkoi.

Klinikalla tehdään monenlaisia ennakkotestejä ja kuvauksia, joten meille oli tärkeää valita meitä lähellä sijaitseva paikka, sillä jouduimme matkustamaan sinne miltei joka toinen päivä. Koska kaikki tämä tapahtui pandemian aikana, Kerry ei päässyt mukaan sairaalaan useimmilla kerroilla, jonka vuoksi se oli meille molemmille henkisesti vaikeaa aikaa. Minun piti ottaa hormonipistoksia joka päivä noin kahden viikon ajan, jotta munarakkulani kasvaisivat oikean kokoisiksi. Kolme niistä kasvoi riittävästi hedelmöitystä varten, joten meillä oli mahdollisuus saada jopa kolmoset!

Kerry sai tulla mukaan hedelmöitykseen, joka oli varatuista ajoista tärkein. Kun se oli tehty, jouduimme odottamaan hermostuneina kaksi viikkoa! Pyrimme pysyttelemään kiireisinä testipäivään saakka. Olinkin raskaana! Se oli tunteikas ja iloinen päivä, emmekä oikein kyenneet tajuamaan, että se todellakin oli tapahtumassa. Pikku vauvamme oli masussani ja alkoi kasvamaan.

Olimme olettaneet, että raskaus ei alkaisi ensi kerrasta, sillä meille kerrottiin, että siihen menee keskimäärin jopa kolme kertaa. Olimme kuitenkin todella onnekkaita, sillä raskauteni alkoi jo ensimmäisellä hedelmöityskerralla.

Lue lisää: Raskaaksi Tuleminen: Usein Kysyttyä Hedelmällisyydestä

Mainitsit, että sektiosi oli traumaattinen. Ikävä kuulla, että niin oli! Jos sinua ei haittaa, voisitko kertoa, mitä tapahtui? Kuinka pääsit sen yli vai pääsitkö ollenkaan? Saitko tarvitsemaasi tukea, työkaluja tai resursseja käsitelläksesi synnytystraumaa?

Odottaessamme vauvamme syntymää varasimme paikan hypnosynnytyskurssille. Ajatus rentouttavasta ilmapiiristä rauhoittavalla musiikilla ja hengityksen hyödyntäminen synnytyksen eri hetkissä ja tuntemuksissa oli aina kuulostanut minulle sopivalta. Opettajamme oli erinomainen ja antoi meille kaiken tarvitsemamme tiedon synnytyksestä, hengitystekniikoista, parhaan mahdollisen ilmapiirin luomisesta ja käytettävistä mantroista. Kurssi oli aivan mahtava sekä synnyttäjälle että kumppanille ja oli kaikenlaisille pariskunnille inklusiivinen.

Raskauteni loppuvaiheissa olin rentoutunut ja valmis tapaamaan pikkuisemme. Laskettu aikani tuli, mutta synnytyksen käynnistymisestä ei ollut tietoakaan. 10 päivää myöhässä heräsin aamulla puoli kolmelta verenvuotoon, joka oli kauhistuttavaa kuten varmaan voitte kuvitella. Kumppanini soitti sairaalaan ja 30 minuutin kuluttua olimme siellä arvioitavana. Minulla oli raskausmyrkytyksen oireita, joten minulle päätettiin antaa suoneen supistukset käynnistävää hormonia. Toivoin siinäkin vaiheessa vielä edelleen rauhallista vesisynnytystä, mutta vauvamme tarvitsi alusta alkaen jatkuvaa seurantaa, joten meille paras paikka oli synnytysosastolla ja vuoteessa. Olin koko ajan kiinni sydän- ja liikemonitoreissa, joilla vauvamme vointia pidettiin silmällä.

Kuvitelmat rentouttavasta synnytyksestä pian hälvenivät. Olimme vauvan kanssa selkä selkää vasten ja kipu oli intensiivistä. Käytin hypnosynnytyksen hengitysharjoitteita ja TENS-laitettani 12 tunnin ajan. 12 tunnin jälkeen en kyennyt enää sietämään kipua, vaan päätin ottaa vastaan vahvempaa kivunlievitystä. Sain remifentaniilia, joka auttoi kipuun välittömästi, mutta sai minut oksentamaan ja jouduin saamaan lisähappea unohdettuani hengittää!

22 tunnin synnytyksen jälkeen olin uupunut, täysin tyhjänä energiasta, ja 9 cm avoinna. Olin valmis saamaan vauvan jo ulos!

Olin saanut epiduraalipuudutuksen kello 23.20 ja viiden minuutin kuluttua siitä lääkäri tuli huoneeseen ja kertoi, että vauvan syke oli hidastunut ja oli parasta suorittaa kiireellinen sektio. En ollut valmistautunut siihen ollenkaan, sillä olin valmistautunut pelkästään alateitse suoritettavaan hypnosynnytykseen. Sektio ei ollut edes käynyt mielessäni, sillä en halunnut sen tapahtuvan.

Muistan kysyneeni anestesialääkäriltä, ”tunnenko, kuinka he leikkaavat minut auki?”. Hän vastasi ”no et, koska he ovat itse asiassa jo aloittaneet”. Leikkaushuoneen äänet, lääkäreiden ja kätilöiden kiirehdintä, lattialla oleva vereni ja ajatus vatsani auki leikkaamisesta saivat minut voimaan pahoin. Sain kamalia sivuvaikutuksia lääkkeistä ja menetin tavallista enemmän verta. Raskauteni alussa olimme kumppanini kanssa kirjoittaneet ylös arvioituja päiviä vauvamme syntymästä. Olin itse kirjoittanut 6. helmikuuta ja minut siirrettiin leikkaussaliin 6. helmikuuta kello 23.30, joten sanoin lääkärille heillä olevan 30 minuuttia aikaa saada vauva syntymään, jotta veikkaukseni osuisi oikeaan. Se antoi minulle jotain, mihin keskittyä. Poikavauvamme syntyi 6. helmikuuta kello 23.58.

Sektion jälkeen tunsin oloni surumieliseksi, koska pohdin, mitä muut ajattelisivat siitä, että päädyin tarvitsemaan sektion. Olin huolissani siitä, että jotkut syyllistäisivät minua siitä, etten ’synnyttänyt’ vauvaamme. Tunsin oloni pettyneeksi siitä, etten ollut saanut vauvaa synnytettyä itse. Mutta nyt jälkikäteen mietittynä ja seuraavaa vauvaa suunnitellessa voin todeta, että todellakin menisin virran mukana ja pitäisin kaikki mahdollisuudet avoinna, koska pääasia on, että sekä äiti että vauva pysyvät terveenä. Olen nyt ylpeä synnytyksestäni ja siitä, että selvisin vaikeasta leikkauksesta. Unohdan kaiken kivun ja kärsimyksen katsoessani pienen poikavauvani kasvoja. Hän piristää mieltäni missä vain tilanteessa.

Lue lisää: Synnytystrauma ja sektio – henkisen ja fyysisen kivun käsittely traumaattisen synnytyksen jälkeen

Jos voisit antaa yhden neuvon odottaville äideille sektiota koskien, mikä se olisi? Oliko jotain, minkä olisit itse toivonut tietäneesi etukäteen?

Neuvoni odottaville äideille olisi kysyä paljon kysymyksiä kätilöltä ja tehdä itsekin hieman tutkimusta sektioita koskien. Toivoin, että olisin itse tietänyt enemmän siitä mitä toimenpiteeseen ja toipumiseen kuuluu. Tiesin suurpiirteisesti mikä sektio on, mutten tiennyt kuinka monen kerroksen läpi heidän tulee leikata, mitä tapahtuu heti toimenpiteen jälkeen tai kuinka kauan toipumisessa kaiken kaikkiaan kestää. Sektio on huomattavan suuri operaatio enkä tajunnut sitä ennen kuin se oli jo ohi. Siitä on nyt kulunut yhdeksän viikkoa ja vasta nyt tuntoni vatsani alueella on palautumassa leikkausarpeni ympärille. Lääkärini on viimein antanut luvan liikunnan harrastamiselle ja ostin juoksumaton tukeakseni henkistä ja fyysistä terveyttäni.

Lue lisää: Sektioarven yllä roikkuva vatsa: Syyt ja hoitokeinot

Koitteko, että saitte riittävästi tietoa ja tukea lähipiiriltänne, yhteiskunnalta ja äitiyspalveluista samaa sukupuolta olevana pariskuntana? Toivotteko mihinkään parannuksia?

Meitä kohdeltiin aivan samalla tavoin kuin heteropariskuntaa ja koimme olomme mukavaksi kaikilla ajanvarauksilla ja kuvauksissa. Kätilöt ja lääkärit olivat todella ystävällisiä ja mukauttivat aina puheensa koskemaan meidän tilannettamme. Kätilömme erityisesti oli aivan loistava, me itse asiassa muutimme kesken raskautta ja jatkoimme hänen palveluidensa käyttöä vaikka muutimme maakunnasta toiseen.

Sairaaloiden ja terveyskeskusten tulisi kuitenkin kehittää kaavakkeitaan. 99 prosentissa tapauksia kaavakkeissa lukee ’äiti ja isä’, vaikka inklusiivisuuden kannalta parempi olisi sanoa vaikkapa ’vanhempi 1 ja vanhempi 2’. Lisäksi kaavakkeissa on aina ’Mr’, ’Mrs’, ’Miss’ ja niin edelleen, ja mielestämme niiden joukkoon tulisi lisätä ei-binäärinen ’Mx’.

Lue lisää: Kaksi äitiä, yksi raskaus: mitä ei-synnyttävät vanhemmat haluavat sinun tietävän

Pääsit kokeilemaan sähkökäyttöistä rintapumppuamme, miten sen kanssa on sujunut? Millainen imetyskokemuksesi on ollut? Saitko riittävästi tukea kumppaniltasi, kätilöiltäsi ja muilta imetyksen parissa? Halusitko imettää? Onko kumppanisi kyennyt tukemaan sinua imetyksen osalla?

Tultuani raskaaksi suhtauduin avoimesti imetyksen kokeilemiseen. Äitini ei pitänyt imetyksestä, joten minulle oli muodostunut mielipiteeksi se, että jos se toimii, se toimii, ja jos ei, niin en tekisi siitä ongelmaa itselleni. Kun poikavauvamme syntyi, kätilöt auttoivat vauvaa imuotteen saamisessa, vaikka hän ei selvästikään halunnut imeä. Kokeilin sairaalassa kahden päivän ajan imettämistä, mutta vauvaa ei kiinnostanut. Tarkastuksessa selvisi, että hänellä oli hyvin kireä kielijänne eikä sen vuoksi tarttuisi rintaan.

En halunnut hänen kuitenkaan jäävän paitsi rintamaidon terveyshyödyistä, joten pumppasin maitoa ja ruokin häntä pullon kautta. Se itse asiassa olikin paras vaihtoehto, sillä näin kumppanini kykeni auttamaan yösyöttöjen kanssa ja sain siten hieman lisäunta sektiosta palautumista varten. Sähkökäyttöinen rintapumppu on aivan loistava, hiljainen ja erittäin kätevä johdottomuutensa ansiosta. Käytin maitopusseja pumpatakseni suoraan niihin ja laittaakseni maidon saman tien jääkaappiin.

Onko sinulla mitään neuvoja, vinkkejä tai kannustuksen sanoja muille samaa sukupuolta oleville pariskunnille?

Nauti joka hetkestä. Prosessi ei ole helppo, mutta vauvan saaminen samaa sukupuolta olevana pariskuntana on entistäkin maagisempaa kuin olisin koskaan osannut ajatella. Kaikki perheenjäsenemme ja ystävämme rakastavat vauvaamme.

Kiitos Leah tarinasi jakamisesta! Meistä on ihanaa kuulla äitiemme tarinoita ja haluammekin kuulla myös SINUN tarinasi. Lähetä kertomuksesi täällä.