Synnytys: keisarileikkauksen ihme

Huhtikuussa 2021 vietettiin keisarileikkauksen tietoisuuden kuukautta ja halusin jakaa aiheesta mietteitäni kanssasi. Erityisesti halusin puhua keskustelun kahtiajakoisuudesta ja sen vaikutuksista synnytykseen. Synnyttämiseen liittyvät tunteet, toimet ja hyväksyntä tuntuvat jakautuvan kahtia. Se osittain johtuu siitä, millä sanoilla kuvailemme keisarileikkausta tai alatiesynnytystä, sillä kielenkäyttömme vaikuttaa ajatuksiimme, tunteisiimme ja jopa yksilöiden toimintaan yhteiskunnassamme. Annahan, kun selitän.

Keisarileikkaus. Sitä kutsutaan myös lääketieteellisellä nimellään sektio. Kyseessä on kirurginen toimenpide, jolla on kiehtova historia, josta kerron lisää hieman myöhemmin. Alatiesynnytystä kuvaillaan usein luonnollisena synnytystapana. Opiskelin aiemmin innokkaasti kielitieteitä ja tämä ero häiritsi minua. Se itse asiassa alkoi pännimään meitä kaikkia täällä Lola&Lykkellä. Kun jotakin kuvaillaan luonnolliseksi, ajattelemme sen heti olevan parempaa. Kun jokin asia luokitellaan luonnolliseksi, se automaattisesti ilmaisee toisen asian olevan ”epäluonnollinen”. Synnytyksen kohdalla tämä siis johtaa siihen – ehkäpä tarkoituksetta – että sektio on ”epäluonnollinen” tapa synnyttää. Haluamme huomauttaa, että jotkin tuotteemme edelleen viittaavat ”luonnolliseen” synnytykseen. Olemme asiasta tietoisia ja kiitollisia ymmärryksestäsi ja tuestasi tiimimme oppiessa ja kehittyessä.

Kun suunnittelin tämän artikkelin kirjoittamista, aloitin alusta monta kertaa kunnes tajusin, mikä suunnitelmissani oli vikana: ne kaikki pyrkivät asettamaan sektion ja alatiesynnytyksen toisiaan vastaan. Aloin pohtimaan, kuinka voisin keskustella niiden erosta kasvattamatta niiden välistä kuilua entisestään. Halusin aluksi kirjoittaa synnytyskivuista, mutta päätin jättää aiheen hieman tuonnemmaksi. Aloin mietiskellä, onko jaottelun taustalla osittain tiedon puutetta. Lola&Lykkellä me haluamme opettaa naisille raskauteen, synnytykseen ja synnytyksen jälkeiseen aikaan liittyvistä asioista, jotta heidän kokemuksensa voisi olla paras mahdollinen. Näistä lähtökohdista käsin haluan nyt kertoa sinulle, kuinka ihmeellinen keksintö keisarileikkaus oikeastaan on.

Kuinka evoluutio muutti kykyämme synnyttää

Synnytys on meille ihmisille erityisen kivulias ja vaikea. Pienet muutokset evoluutiossa ovat asettaneet synnyttävät ihmiset haavoittuvaisempaan asemaan kuin minkään muun maailman nisäkkäistä. Nykyhetkelläkin naiset ovat eriarvoisessa asemassa synnyttäessään riippuen siitä, keitä olemme ja missä olemme. Yksi asia on kuitenkin jokaiselle naiselle sama synnytyksestä puhuttaessa: se sattuu. Joidenkin kohdalla se sattuu enemmän kuin toisten. Joidenkin äitien kohdalla kipu kertoo siitä, että jokin on pielessä ja ainoa tapa synnyttää vauva turvallisesti on turvautua kirurgiaan.

Jonkinasteinen kipu ja epämukavuus on läsnä kaikkien nisäkkäiden synnytystilanteissa. Ihmiset kuitenkin käsittelevät tunteita ja ajatuksia hieman eri tavoin: me muistamme, palaamme ja käsittelemme. Muistelemme aiempia kokemuksiamme ja saatamme elää niitä uudelleen unien kautta. Yhteiskuntamme on alkanut arvostamaan yksilöllisyyttä, mutta yhteinen kokemuksemme synnytyksestä ei lähes koskaan ole kivuton.

Ihmiset ovat muuttuneet pikkuhiljaa evoluution myötä. Seuraavaksi haluan kertoa teoriasta, jonka koen olevan lähimpänä totuutta siitä, kuinka päädyimme tähän pisteeseen: miksi synnytys on meille niin vaikeaa.

Esi-isämme olivat apinoiden kaltaisia eläimiä, jotka kävelivät neljällä jalalla. Kun kehityimme kävelemään kahdella jalalla, lantiomme kapenivat, jotta jalkamme olisivat lähempänä toisiaan. Sen jälkeen aivomme kasvoivat ja muutos jatkui. Nämä kaksi seikkaa ovat syynä naisten synnytysvaikeuksille. Kapeammat lantiomme ja vauvojemme suuremmat päät ovat ne kaksi ominaisuutta, jotka tekevät synnyttämisestä meille vaikeampaa muihin nisäkkäisiin verrattuna.

Lue lisää: Kaikki mitä sinun pitää tietää sektiosta

Keisarileikkauksen kehitys: antiikin ajoista tähän päivään

Naiset ovat totta kai aina kyenneet synnyttämään alateitse, mutta keisarileikkaukset eivät ole mikään uusi keksintö. Sekä itä- että länsimaissa on vanhoja tarinoita siitä, kuinka tämä operaatio on onnistuneesti pelastanut sekä äidin että vauvan. Kreikkalaisen mytologian mukaan Apollo otti poikansa Asklepioksen – lääketieteen jumalan – ulos äitinsä vatsasta. Keisarileikkaus mainitaan myös vanhoissa hindulaisissa, egyptiläisissä, roomalaisissa ja eurooppalaisissa kansantaruissa. Muinaiset kiinalaiset kaiverrukset kuvaavat, kuinka toimenpidettä suoritetaan nähtävästi eläville naisille.

Apollo ottaa poikansa Asklepioksen ulos äitinsä Koroniksen vatsasta. Puukaiverrus Alessandro Benedittin De Re Medican vuoden 1549 painoksesta. Lähde.

Keisarileikkaus on eri kehitysvaiheissaan tarkoittanut eri asioita eri ihmisille eri aikoina. On kuitenkin tärkeää muistaa, että leikkauksen tarkoituksena oli ottaa vauva ulos kuolleen tai kuolevan äidin vatsasta, jotta vauvan henki voitaisiin pelastaa tai vauva haudata erillään äidistään, kuten uskonto vaati. Leikkausta ei tehty äidin hengen pelastamiseksi. Tämä tekee tarun Julius Caesarin syntymästä epätodennäköisen: tarinan mukaan hänen äitinsä oli elossa kuullessaan hänen poikansa vallanneen Britannian. On mahdollista, että keisarileikkaus nimenä tulee toista reittiä: Julius Caesar määräsi, että Rooman lakien mukaan kaikki raskaana kuolleet naiset tulee leikata auki vauvan pelastamiseksi, jotta väestö voi kasvaa. On myös täysin mahdollista, että nimi tulee latinasta, sillä ”caedare” tarkoittaa ”leikata”, ja keisarileikkauksella syntyneitä lapsia kutsuttiin nimellä ”caesones”. Kuulostaa melko brutaalilta leikata vauva ulos äidistään pelkästään väestönkasvun vuoksi, eikö? Kiinnostava lisätieto on, että vuonna 1598 Jacques Guillimeaun kätilöoppaassa mainittiin sana sektio, joka korvasi keisarileikkauksen lääketieteellisenä sanana.

Naiset eivät saaneet opiskella lääketiedettä Euroopassa ennen 1800-luvun loppua, joten on melko mielenkiintoista havaita, että ensimmäiset onnistuneet keisarileikkaukset suoritti irlantilainen nainen vuosien 1815–21 välillä. Hän esiintyi miehenä voidakseen työskennellä lääkärinä brittiläiselle armeijalle Etelä-Afrikassa.

Väittämien mukaan James Miranda Barry käytti länsimaisia kirurgisia tekniikoita leikkauksissaan, mutta 1800-luvun matkailijat ovat raportoineet alkuperäisasukkaiden onnistuneesti suorittaneen keisarileikkauksia paikallisin metodein. Ugandassa naisille annettiin banaaniviiniä lievän päihtymisen saavuttamiseksi. Parantaja käytti samaa viiniä puhdistaakseen kätensä ja naisen vatsan leikkaukseen valmistautuessaan. Parantajat käyttivät pystysuoraa leikkaustapaa ja tyrehdyttivät verenvuodon kuumennetuin välinein. Kohtua hierottiin supistusten käynnistämiseksi, mutta leikkaushaavaa ei ommeltu kiinni. Sen sijaan haava suljettiin rautanauloin ja sen päälle asetettiin juureskasveista valmistettua tahnaa. Samanlaisia raportteja saatiin Ruandasta, jossa käytettiin kasvivalmisteita naisten puuduttamiseen ja haavojen parantamiseen.

Kuulostaa samanaikaisesti tutulta mutta kummalliselta, eikö? Totuus on, että Euroopassa keisarileikkausta pelättiin aina 1900-luvulle saakka. Klassinen pystysuora leikkaustapa johti suurempaan äitiyskuolleisuuteen verenvuodon ja kohdun puhkeamien vuoksi. Aseptisista leikkaustekniikoista huolimatta verenmyrkytys oli tavallinen haitta ja johti kuolemaan ilman antibiootteja. En ole varma, kuinka monta leikkausta tehtiin, mutta erään arvion mukaan yksikään nainen ei selvinnyt keisarileikkauksesta hengissä Pariisissa 90 vuoteen vuosien 1787–1876 välillä. 1800-luvulla parhaat kirurgit tunnettiin nopeudestaan, ei onnistumisistaan tai kohteliaasta suhtautumisestaan potilaihin.

1800-luvun puolivälissä moni asia muuttui, kun amerikkalainen hammaslääkäri käytti dietyyliä poistaessaan kasvojen alueen kasvainta. Dietyylillä on samankaltaisia vaikutuksia kuin propofolilla ja ketamiinilla, joten sen havaittiin toimivan nukutuslääkkeenä. Jos olet koskaan synnyttänyt, ollut leikkauksessa tai vaikeissa kivuissa mistä tahansa syystä, ymmärrät varmaan, että kivun pois puuduttaminen on melkoisen mahtava asia. Ei tule siis yllätyksenä, että lääkkeen käyttötapa anestesiana levisi nopeasti Atlantin yli Eurooppaan. Synnytys on tunnetusti varsin kivulias toimenpide, joten oletat varmaan synnytyslääkäreiden ottaneen tämän kehitysaskeleen avosylin vastaan. Näin ei ikävä kyllä käynyt. Anestesian käyttöä synnytyksissä vastustettiin kiihkolla Euroopassa kristillisistä syistä, joiden mukaan naisten tuli kärsiä Eevan syntien vuoksi. Tämä syy ei ehkä menisi läpi enää tänä päivänä, vai mitä arvelet? Tältä argumentilta onneksi putosi pohjaa, kun kuningatar Viktoria, Englannin kirkon päämiehenä, synnytti kloroformin alaisena kaksi lastaan, Leopoldin (1853) ja Beatricen (1857). Kuningattaren synnytykset poistivat anestesian ja kivunlievityksen stigmaa synnytyskäytössä.

Edelliset noin 130 vuotta ovat nähneet suurimmat kehitysaskeleet lääketieteessä, ja sektio onkin kehittynyt pelätystä ja usein kuolemaan johtavasta toimenpiteestä sairaaloiden rutiinitoimenpiteeksi. Steriilit työvälineet, kirurgin vaatteet, sulavat ompeleet… tosin nukutuksen sijaan nykyään suurin osa synnytyksistä tehdään selkäydin- tai epiduraalipuudutuksessa. Kaikki nämä muutokset ovat tehneet keisarileikkauksesta turvallisemman. Siihen liittyvä keskustelu on muuttunut uskonnollisista seikoista riskien minimointiin, ja pelkästä vauvojen selviytymisestä äitien hyvinvointiin.

Nykyään meillä on teknologiaa sikiöiden visualisoimiseen, tarkkailulaitteita vauvan sykkeen ja hyvinvoinnin reaaliaikaiseen seuraamiseen, ja jopa työkaluja kohdun sisäisiin leikkauksiin, joten nykyään potilaan roolissa on itse vauva. Lääketiede on kehittynyt huimasti ja tänä päivänä pelkästään yhden hengen pelastamisen sijaan keskitytään pelastamaan sekä äiti että vauva.

Vaikka onkin olemassa jonkin verran näyttöä siitä, että keisarileikkausta on saatettu käyttää viime vuosikymmeninä ehkä hieman liikaakin joissakin yhteiskunnissa, ennen naisia tappanut operaatio pelastaa nykyään molempien henget. Naiset saattavat pelätä synnytykseen liittyvää kipua, mutta he eivät usko sen tappavan heitä. Samaa ei voida sanoa 1800-luvun pariisilaisnaisten kohdalla, tai oikeastaan kenenkään tuolloin synnyttäneen kohdalla. Tänä päivänä valtaosa naisista uskoo lastensa selviävän synnytyksestä. Tämä on ajatuksena varsin moderni, sillä useimmat naiset historian saatossa eivät ole voineet ajatelleet samoin. Keisarileikkaukset ovat muuttaneet naisten ja syntymättömien lasten elämät, sekä koko lääketieteen alan.

Lue lisää: "Tunnenko, kuinka he leikkaavat minut auki?" - Kaksi äitiä, kiireellinen sektio ja onnellinen loppu

Ansaitsemasi synnytystarina

Synnytystarinat ovat eräitä tärkeimmistä tarinoista, joita jaamme toistemme kanssa. Synnytyksen aikana vanhemmat ja lapset ovat samanarvoisia – he ovat kaikki tarinan tähtirooleissa. Useimmiten näitä tarinoita jaetaan toisten tuoreiden äitien kanssa, sillä ne yhdistävät meitä toisiimme. Monilla sektiolla synnyttäneillä äideillä on tarinassaan usein kuitenkin hieman pettynyt vivahde.

Yhteiskunnassamme koetaan paljon häpeää ja ihmisten epävarmuutta käytetään rahallisesti hyväksi. New York Timesissa Thalia Mostow Bruehl kertoo sektioiden olevan häpeälistan huipulla. Jos olet koskaan kuullut Ricki Laken vuoden 2008 dokumentista “The Business of Being Born”, et välttämättä ole yllättynyt tästä. Tarina kuvaa kaunista, kotona tapahtuvaa vesisynnytystä. Mostow Bruehl kertoo dokumentin sektio-osuudesta seuraavasti:

“Dokumentti viittaa suunniteltuihin sektioihin kuin plastiikkakirurgiaan, kuvaten niitä yhteen otteeseen ”designer-synnytyksinä”. Elokuva hämärtää itse valittujen ja lääketieteellisesti tarpeellisten keisarileikkausten välistä rajaa, ja jopa vertaa synnytyksen aikana käytettyjä lääkehoitoja kauheita sivuvaikutuksia aiheuttaneeseen talidomidilääkkeeseen.” 

Talidomidi oli lääke, jota käytettiin raskauspahoinvointiin 1950-luvun loppupuolella ja 1960-luvun alkupuolella. Myöhemmin kuitenkin havaittiin, että se aiheutti peruuttamattomia vaurioita sikiöihin ja tuhansia lapsia syntyi vaikeiden epämuodostumien kanssa. Useimmat heistä eivät selviytyneet kuin muutaman päivän syntymisensä jälkeen.

Palataan kuitenkin ”The Business of Being Born”-dokumenttiin ja sen luomaan kuvaan synnytyksestä. Meille todellakin tarjoillaan vain kaksi vaihtoehtoa populäärikertomuksiimme: alateitse tapahtunut synnytys kultakruunuineen tai keisarileikkauksen pettymys. Elämme yhteiskunnassa, jossa yksilöllisyys ja autonomia on hyväksyttyä ja ihailtua, oli kyse sitten koosta, muodosta, tyylistä, väreistä tai mistä vain. En kykene ymmärtämään, miksi sektio olisi syy tehdä naisen synnytyskokemuksesta yhtään sen arvottomampi.

Puhuin aiemmin keisarileikkauksen karmeasta historiasta. Noihin vuosiin yhdistyy paljon kuolemaa ja surua, kun naisia leikattiin auki ilman anestesiaa tai desinfektointia. Juhlistamme lääketieteellisiä saavutuksia nykyään monilla eri alueilla, aina tekoraajoista aivoleikkauksiin, myöskin naisten terveyteen liittyen perhesuunnittelun muodossa. En ryhdy nyt syvemmin keskustelemaan ehkäisystä, mutta meidän tulee ymmärtää, kuinka paljon sen olemassaolo on voimaannuttanut ihmisiä ympäri maailmaa. Siltikään sektio ei tunnu kuuluvan niihin lääketieteellisiin toimiin, joita ylistämme.

Haluan painottaa erästä seikkaa, johon olen päätynyt kirjoittaessani tätä yhä uudelleen ja uudelleen – se on johtanut minut harhapoluille niin monta kertaa, etten pysy enää laskuissa mukana! – ja se on se, että vaikka haluan arvostaa naisten oikeutta synnyttää turvallisesti haluamallaan tavalla, koen silti hankalaksi hyväksyä ne riskit, joita naiset ottavat valitessaan keisarileikkauksen vapaavalintaisesti. Ensinnäkään en kykene ollenkaan ymmärtämään, miten jotkut uskovat keisarileikkauksen olevan ”helppo tapa synnyttää”, kyseessähän on varsin suuri vatsan alueen leikkaus pitkine toipumisineen. Toiseksi koen ongelmaksi sen, kuinka irtautuneita olemme synnytyksen realiteeteista. Synnytyspelko on kasvanut jotakuinkin samaa vauhtia kuin olemme etäännyttäneet itseämme synnyttämisestä. Tuntemattoman pelko on varsin ymmärrettävää – olemme pitäneet synnyttävät äidit suljettujen ovien takana niin kauan, että olisi kummallista, jos emme pelkoa kokisi! Oletko sinä koskaan pitänyt sylissäsi vastasyntynyttä? Tiedätkö, mitä synnytyksen aikana tarkalleen tapahtuu? Kaikkia niitä nolostuttavia mutta täysin normaaleja naisen kehon toimintoja? Tiedätkö tarkalleen, miten sektiosta toipuminen sujuu? Kuinka paljon itse asiassa tiedät ja kuinka paljon tietomääräsi vaikuttaa päätöksiin, joita teet synnytyssuunnitelmaasi?

Olen todella ylpeä kaikista, jotka ovat ryhtyneet naisten (sekä miesten ja ihan kaikkien) opettamiseen raskautta sekä siihen liittyviä vaihtoehtoja ja valintoja koskien. Olemme itse tehneet yhteistyössä äitiysasiantuntijoiden kanssa kattavan synnytysopassarjan kaikille raskaana oleville (ja raskautta toivoville) ja heidän läheisilleen. Olen myös ylpeä sektiotarinoita jakavista, esim. Instagramin @csectionstrong-tilistä. On todellakin aika antaa naisten ottaa ohjat omiin käsiinsä raskauttaan koskien: tieto on voimaa, ja kaikkien kivuliaiden, pelottavien ja välttämättömien asioiden salaaminen ei ole kenellekään eduksi. Yhteiskunnallamme on kykyjä tarjota lähestulkoon jokaiselle naiselle hyvä raskaus- ja synnytyskokemus. Haluan, että tunnet itseksi nähdyksi ja kuulluksi ja että valintojasi kunnioitetaan. Haluan, että koet vauvasi saamisen menneen hyvin. 

Lue lisää: Synnytystrauma ja sektio – henkisen ja fyysisen kivun käsittely traumaattisen synnytyksen jälkeen

Tutkimukseen perustuvaa hoitoa myös synnytyksessä

Yhdistyneiden kansakuntien alueella syntyy noin 140 miljoonaa vauvaa vuosittain. Lääketieteellinen julkaisu The Lancet raportoi vuonna 2018 keisarileikkauksista seuraavasti: niiden määrä oli noussut 16 miljoonasta (12 %) vuonna 2000 jopa 29,7 miljoonaan (21 %) vuonna 2015. Kirurgisesti avustettu synnytys oli yleisin Dominikaanisessa tasavallassa (58,1 %) ja toiseksi yleisin Brasiliassa ja Egyptissä (kussakin 55,5 %). Harvinaisinta sektio oli Länsi- ja Keski-Afrikassa (4 %). Kaikkien 37 OECD-maan kohdalla 28 % elävästi syntyneistä lapsista syntyi keisarileikkauksella vuonna 2017. Osa luvuista kuulostaa melko suurilta, eikö?

Vuonna 1985 ryhmä terveydenhoidon asiantuntijoita kokoontui WHO:n kokouksessa Brasilian Fortalezassa keskustellakseen keisarileikkausten suuresta määrästä. Silloisten tutkimustietojen perusteella asiantuntijat totesivat, että “ei ole olemassa mitään syytä sille, miksi millään alueella keisarileikkausten määrän tulisi ylittää 10–15 prosenttia.” Tästä tuli universaalisesti tunnistettu “kohderaja”, jossa kuolleisuutta voitiin tutkimuksiin perustuvasti vähentää. Mutta kaikissa OECD-maissa keisarileikkausten määrä hipoo 30 prosenttia, mainitsemattakaan edes Dominikaanista tasavaltaa, Brasiliaa tai Egyptiä, joiden arvot huitelevat 60 prosentissa! Tämä tarkoittaa sitä, että monia sektioita suoritetaan toiveiden vuoksi (äidin tai ehkäpä jopa lääkärin) lääketieteellisen tarpeen sijaan. Tähän kietoutuu osittain asenteet ja uskomukset sekä uudet vaarat, joita äidit nykyään kohtaavat: entistä vanhemmat ja ylipainoisemmat äidit ovat nykyään yleisempiä ja heillä on siten uudenlaisia riskejä.

Synnyttämisen ylihoitamisesta puhumisen sijaan haluan, että kohdistat huomiosi maihin, joissa sektiomäärät ovat alhaisia – jopa alle 10 %. Tämä tarkoittaa, että siellä tuhannet äidit eivät saa sektiota, vaikka heillä olisi siihen lääketieteellinen tarve. Kyse on matalan tulotason maista: Intiasta sekä Saharan eteläpuolisista maista kuten Malawista. Näissä maissa on vain pieni määrä terveydenhuollon henkilöstöä, jotka toimenpiteeseen kykenevät, eikä sairaaloissa välttämättä ole resursseja suorittaa sektioita. Monesti myös naiset eivät halua sektiota tapojen vuoksi. Palaamme siis takaisin kielitieteeseen ja kieleen perustuviin käyttäytymistapoihin, jotka määrittävät monenlaisia traditioita, uskomuksia ja toimia. Kun jokin on ”luonnollista”, on sen vastakohta tietysti “epäluonnollista”.

Kuulostaa inhalta kierteeltä, eikö? Vaikka joissain päin maailmaa sektio on täysin normaali tapa synnyttää, siihen edelleen liittyy stigmaa, kun taas toisaalla sektiota ei voi saada puuttuvien resurssien vuoksi. En voi olla miettimättä, että riippumatta kaikesta tästä keisarileikkauksia koskevasta keskustelusta, paras tapa synnyttää on naisen itsensä valitsema tapa, kun hän on huolella tutustunut vaihtoehtoihinsa. Jollekulle se on sektio, jollekulle toiselle se on kotona tehty vesisynnytys, ja jollekulle muulle se on sairaalasynnytys kaikkien lääkkeiden kera. Tärkeintä on, että naisille tarjotaan kaikki se tieto, jonka he tarvitsevat tehdäkseen heille sopivimman valinnan. Sitä hieman vaikeampi tavoite on varmistaa, että yhteiskuntamme kuuntelee naisten kysymyksiä ja pyyntöjä.

Lue lisää: Kuinka monta kertaa voi synnyttää turvallisesti sektiolla

Onnellisia tarinoita

Monet sektiolla synnyttäneet kokevat synnytyskokemuksestaan puhumisen kuluttavaksi, erityisesti jos he ovat valinneet leikkauksen itse. Oletkin ehkä jo huomannut, etten ole puhunut valituista ja hätäkeisarileikkauksista erikseen, vaan niputtanut ne tähän saakka yhteen. Olen tehnyt niin tietoisesti: hätäkeisarileikkaus tuntuu sosiaalisesti hyväksytymmältä, koska se usein tehdään viimeisenä vaihtoehtona. Siinä vaiheessa kuitenkin jokin on jo mennyt pieleen. Ja kyllä, keisarileikkauksella on erilaiset riskit alatiesynnytykseen verrattuna. Se fakta kuitenkin on edelleen olemassa, että sektion valinneet naiset yleensä kokevat synnytystarinansa jakamisen ahdistavaksi muiden tuomitsevuuden vuoksi. Heidän tarinansa ja kokemuksensa ovat jokainen ainutlaatuisia. Haluan jakaa niistä muutaman kanssasi.

Ainutlaatuista rakkautta

Thalia Mostow Bruehlin tytär rakastaa kuulla tarinoita omasta syntymästään. Ja harvoin olen minäkään kuullut synnytystarinaa, joka on yhtä täynnä rakkautta kuin Thalian oma. Aiempien lonkkaleikkausten vuoksi hän tiesi aina, ettei kykenisi synnyttämään alateitse. Minusta hän kertoo sektiostaan muihin leikkauksiinsa verrattuna ihanalla tavalla:

”… se ei ollut pelottavaa tai yksinäistä. Sektioni oli elämäni romanttisin hetki. Se oli parempi kuin kihlajaiseni, vihkimiseni tai häämatkani.”

Toimenpide itsessään oli ohi nopeasti ja sai Thalian kokemaan uudenlaisen yhteyden aviomieheensä, yhdistäen heidät viimein kolmen hengen perheeksi terveenä ja täydellisin apgar-pistein syntyneen vauvan kanssa. Thalia myös uskoo ihokontaktin tärkeyteen mahdollisimman pian syntymän jälkeen – synnytystavasta riippumatta – ja pitikin vauvaansa sylissään jo ennen leikkaussalista poistumista. Vastasyntyneen tytön rintaruokinta alkoi jo siinä vaiheessa, kun onnellinen perhe kuljetettiin heräämöön.  

Kuulostaa siltä, että kaikki sujui Thalian kohdalla täydellisesti, ja olen onnellinen voidessani jakaa heidän kauniin tarinansa sinun kanssasi.

Lue lisää: Sektiosynnytys: mitä isien ja kumppaneiden tulee tietää

Jokaisella äidillä on oma tahtonsa

Eräs toinenkin sektion valinnut äiti, Morgan Celeste, tiesi valintansa jo hyvinkin ajoissa. Hänelle päätöksen tekeminen ei ollut vaikeaa, mutta siitä kertominen parikymppisenä sai monet epäilemään ja vähättelemään häntä. Hän kuuli liiankin usein toistetut sanat, ”tunnet eri lailla, kun olet raskaana”. Tuo lause saa aina niskakarvani kohoamaan! Aivan liian monet kohtaavat nämä sanat, kun puhe siirtyy lapsiin liittyviin päätöksiin: koska hankkia ne tai hankkiako ollenkaan, miten hankkia lapsia, miten kasvattaa lapsia… voit varmaan lisätä listaan muutaman lisää. On selvää, että mielemme voi muuttua – mutta joskus se ei vaan muutu, eikä ole ollenkaan okei tehdä muiden päätöksiä heidän puolestaan.

Morganin mieli ei muuttunut, kun hän tuli raskaaksi. Hän sen sijaan oli päätöksestään entistäkin varmempi, ja keskusteli asiasta lääkärinsä kanssa varsin perin pohjin. Morgan ja hänen lääkärinsä ajoittivat leikkauksen viikkoa ennen laskettua aikaa vähentääkseen synnytyksen käynnistymisen riskiä. Morganin perhe oli paikalla ja kaikki sujui suunnitelmien mukaisesti. Toimenpide aloitettiin kello 7.30 ja kello 8.18 syntyi pieni tyttövauva. Thalian tapaan myös Morgan sai pitää pienokaista sylissään välittömästi syntymän jälkeen. Morganin omia sanoja lainaten:

“Tiedän, että on klisee sanoa näin, mutta se oli uskomaton hetki.”

Leikkauksen jälkeen liikkuminen oli Morganille vaikeaa – ei kivun vuoksi, mutta hänen kehonsa hieman pisti hanttiin leikkauksen jäljiltä. Ei siis vaikeita kipuja, ei tahtomatta tapahtunutta ulostamista, vaan kaikin puolin mukava kokemus ja hyviä muistoja.

Ei, en ollut ”liian hienostunut ponnistaakseni”

Lopuksi haluan kertoa vielä Nicola Prentiksen tarinan. Hän halusi vauvalleen parasta, aivan kuten jokainen muukin vanhempi. Kolme viikkoa ennen laskettua aikaansa Nicola pakkasi laukkujaan, teki järjestelyjä kolmen tunnin junamatkaa varten ja etsi majapaikkaa. Hän pyrki järjestelemään loppuraskautensa hoidon paikkaan, jossa häntä kuunneltaisiin.

Nicola tiesi jo kauan ennen raskauttaan, mitä hän ei haluaisi. Hän ei halunnut kuulla sanaa ”hätä” häneen tai vauvaansa liittyen. Hän ei halunnut paniikkia, hillitsemätöntä verenvuotoa, sydänmonitoreiden pitkää piippausta tai elämän ja kuoleman kysymyksiä 30 tunnin synnyttämisen päätteeksi. Hän ei halunnut pihtejä, ei imukuppisynnytystä, eikä välilihan leikkausta.

Hän sen sijaan tutustui keisarileikkaukseen kattavasti. Hän tiesi, että vaikka pitkäkestoinen sairaalajakso oli riski, se kestäisi pisimmillään vain muutaman päivän alatiesynnytystä enemmän. Nicola oppi, että alatiesynnytykseen ja sektioon liittyi erilaisia riskejä, mutta tavatessaan lääkärinsä 37. raskausviikolla hän osasi jo perustella päätöstään ja pitää puoliaan. Hänen lääkärinsä kuitenkin kieltäytyi toimenpiteestä. Nicola etsi sairaalan ja lääkärin, joka otti hänet mielellään sairaalaan kolme päivää ennen laskettua aikaa. Itse synnytys oli Nicolan kuvauksen mukaan iso juttu, muttei kuitenkaan kamala kokemus. Paljon kuitenkin odotettua tunteikkaampi. Mutta kukapa sitä oikeastaan olisi valmis siihen tunnemyrskyyn, joka alkaa vastasyntyneen vauvan ensimmäisestä itkusta?

Lue lisää: Kiireellisen ja suunnitellun sektion yhdistelmä: tarina äidin ja isän kertomana

Loppumietteitä

Näiden kolmen varsin erilaisen tarinan kautta haluan kiertää takaisin yksilöllisyyden ja autonomian pariin ja jättää sinulle hieman asioita pohdittavaksi. Yhteiskuntamme keskittyy paljon naisten oikeuteen tehdä valintoja lasten saamisesta. Ja se on tärkeää! Mutta kuten aiemmin totesinkin, puhumme paljon vähemmän siitä, kuinka naiset saavat valita oman synnytystapansa. Vaikka Nicola Prentis synnytti turvallisesti haluamallaan sektiolla, hän joutui taistelemaan oikeuksistaan tehdä valintansa itse. Morgan Celeste joutui kohtaamaan tuomitsevuutta perheeltään ja ystäviltään. Vaikka jotkut päättävät valita sektion, se ei tarkoita sitä, että kaikki alkaisivat pyytämään niitä. Olen näistä naisista todella ylpeä, sillä he ottivat asioista selvää itse ja tekivät omat päätöksensä, vaikka joutuivatkin kohtaamaan negatiivisia kommentteja ystäviltä, perheenjäseniltä ja jopa lääkäreiltä. Olemmehan loppujen lopuksi saavuttaneet keisarileikkausten kehityksen huipun, jossa ne ovat nyt hyvinkin turvallisia.

Naisille tulisi antaa työkaluja ja tietoa tehdä omat synnytykseen liittyvät päätöksensä. Sen tulisi olla päivänselvää. Alatiesynnytys säilyy useimmissa tapauksissa toivottuna synnytystapana. Se ei kuitenkaan tähän liity – tällä hetkellä me nimittäin juhlistamme sitä ihmettä, joka keisarileikkaus oikeastaan on!