Divider/Brand Symbol

Juhlimme Äitienpäivää Joka Päivä – Mutta Erityisesti Tänään

Kirjoittanut Maana Lindqvist*

En itse ole äiti. En siitä huolimatta jätä juhlistamatta toukokuun toista sunnuntaita, koska olen kuitenkin tytär. Toukokuun toinen sunnuntai on tärkeä, sillä kuten yli 90 maassa ympäri maailmaa, silloin juhlitaan äitienpäivää myös Suomessa.

Tätä päivää odottaessa olen keskustellut usean eri äidin kanssa heidän aatteistaan äitienpäivää koskien. Monia asioita nousi pintaan, osa niistä odotettavia – erityisesti arvostuksen ja rakkauden tunteet – ja osa taas yllättäviä. Äidit kertoivat stressistä ja siitä, että he joutuivat järjestämään päivän vieton itse. Siitä, että pitkään nukkuminen olisi kelvannut ennemmin kuin aikainen aamiainen ja lahjat sänkyyn, sekä tuohon toiveeseen liittyvä syyllisyyden tunne. Siitä, kuinka äitienpäivä on vain päivä muiden joukossa kaikesta ennakkoon tapahtuvasta hössötyksestä huolimatta. Se sai minut mietteliääksi.

Lola&Lykkellä välitämme äideistä. Monista kaltaisistamme äideistä, sinun kaltaisistasi äideistä. Tehtävänämme on tehdä raskaudestasi ja synnytyksen jälkeisestä ajastasi mahdollisimman turvallista ja nautinnollista. Voisimme siten todeta, että äitienpäivä on meille joka päivä. Niin sen kuuluisi meistä mennäkin. Tämän vuoksi meillä on sinulle lahjoja tämän artikkelin päätteeksi. Haluan tähän väliin kuitenkin todeta, että millainen tahansa äitienpäiväsi onkaan, se on okei. Jos tunnet ahdistusta, syyllisyyttä, iloa, rakkautta tai mitä tahansa muuta, se on okei. Myös päivän juhlistamatta jättäminen on aivan hyväksyttävä valinta.

Uppoutuakseni hieman syvemmin aiheeseen haluan kertoa sinulle omasta menneisyydestäni ja kuinka juhlistimme – ja jätimme juhlistamatta – äitienpäivää Lindqvistien kotona. Haluan lisäksi kuulla, kuinka sinä juhlit äitienpäivää. Ovatko kokemuksesi samankaltaisia kuin minun? Millaisia perinteitä teidän perheessänne on ollut?

Opimme nuorina, kuinka päivä kuuluu viettää

En tiedä, kuinka äitini ensimmäinen äitienpäivä meni. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin hänkin on jo unohtanut! Se ei oikeastaan tullut yllätyksenä. Siirrytään siis ajassa hieman eteenpäin päiväkotiaikaani. Minulla ei ole tältä ajalta kovin kirkkaita muistikuvia, joka ei sekään yllätä. Äitini kuitenkin säästi päiväkodissa tekemiäni äitienpäiväkortteja. Opin, kuinka äitienpäivää vietettiin omassa perheessäni, mutta jo hyvin aikaisin äitienpäivän merkitystä alettiin painottaa yhteiskunnallisesti.

Meillä oli siis kortti. Olin tuolloin aivan liian nuori valmistamaan itse aamiaista, eikä kukaan muu ollut sitä valmistamassa, paitsi äiti itse. Muutama vuosi tästä eteenpäin ja tulemme kouluikään. Muistan kuusivuotiaana valmistaneeni aamiaisen yhdessä äitini kanssa ensimmäistä kertaa – tosin äiti oli itse asiassa valmistanut sen itse edellisiltana. Voileipä jääkaappiin ja kahvinkeitin valmiiksi ladattuna: minun tuli vain painaa nappulaa ja odottaa kärsivällisesti. Se oli myös ensimmäinen vuosi, jona heräsin auringonnousun aikaan ja kipaisin ulkona keräämässä pienen kimpun vuokkoja. Olimme onnekkaita, sillä talomme takapihalla oli pieni vuokkoja täynnä oleva metsä, joka oli kevätaikaan valkea kuin lumi. Keräsin kimppuni ja tulin kotiin herättämään äidin. Nyt muistellessani osaan arvella, ettei äitini arvostanut aikaista herätystä, mutta rakkaudella arvosti vaivaani ja elettäni.

Osa äitienpäivän aamun perinnettä oli laulu. Herätin hänet laulaen vanhaa laulua, jonka olin oppinut isoäidiltäni. Sen sanat menevät näin:

“Orvokkini tummasilmä, kultasydän pieni; Katsot aina lempeästi, kun käy luoksesi tieni.

Itse hoidin kukkamaani, rikkaruohot kitkin; Vettä kannoin iltasella rantatietä pitkin.

Noudan tästä äidilleni orvokin tai kaksi; Annan kaunokukkaseni äidin armahaksi.”

Olematta ärtynyt aikaisesta herätyksestä, äitini joi ilolla kahvinsa (joka todennäköisesti oli aivan liian makea ja maitoinen) ja nappasi minut kainaloonsa aamuhaleja varten. Joskus nukahdimme uudelleen.

Kun vuodet kuluivat, muistan kouluni aloittaneen valmistelut äitienpäivää varten jo hyvissä ajoin. Askartelimme kortteja ja muita lahjoja ja meiltä usein kysyttiin, kuinka juhlimme kotona toukokuun toista sunnuntaita. Olen kokonaan unohtanut luokkatovereideni vastaukset, mutta uskon niiden olleen samankaltaisia omien kokemusteni kanssa, etenkin mitä tulee aamuihin. Se on oletuksemme. En edes pysähtynyt ajattelemaan, etteivät kaikki juhlineet äitienpäivää tai etteikö päivä voisi olla muutakin kuin onnellinen.

Päivän mittaan äitienpäivä alkoi muistuttaa yhä enemmän ja enemmän mitä tahansa muutakin päivää. Lapsuudessani lounas ja päivällinen tarkoittivat kotitöitä. Emme käyneet ulkona syömässä, vaan kokkasimme itse ruokaa. Kun olin riittävän vanha valmistamaan ruokaa ja leipomaan itse, valmistin mielelläni äitienpäivän aamiaisen lisäksi kakun tai illallisen. Äitini arvosti sitä erityisen paljon, sillä hän ei nauti ruoanlaitosta. Yleensä ruokani jopa maistuivat hyvältä. Ja sellaisia äitienpäivämme olivat, melko yllätyksettömiä. Perinteemme olivat tuttuja ja turvallisia, ja toistimme niitä aina lukion loppuun saakka.

Sitten muutin pois kotoa. Enkä pelkästään pois kotoa, vaan myös koko maasta.

Sitten unohdin

Skotlantiin muuttaminen yliopisto-opiskeluja varten oli täynnä elämäni ensimmäisiä kertoja, kuten monilla tuollainen elämänvaihe on. Eräs noista ensimmäisistä kerroista oli myös se, etten ollut kotona äitienpäivänä. Ensimmäisenä vuotena, kun niin kävi, muistin ja soitin äidille heti aamusta laulaen tuon tutun laulun. Juttelimme hetken aikaa ja sitten lopetimme puhelun. En voinut olla ajattelematta, etteikö kokemus olisi hänelle rankka. Meillä oli perinteitä aina tuohon pisteeseen saakka, mutta sitten kaikki muuttui. Sellaista elämä on, mutta muutos voi olla rankkaa.

Seuraavaa vuotta kuitenkin kadun, sillä unohdin tyystin. Äitini ei saanut kukkia eikä aamiaista vuoteeseen. Ei kamalaa aamu-unista ääntäni laulamassa laulua. Ei edes puhelua. Juttelimme myöhemmin. Äitini itki. Kaduin Kadun sitä edelleen. Vaikka haluan ajatella, että ollessamme yhdessä osoitan äidilleni, kuinka paljon häntä arvostan, mutta silti epäonnistuin yhteiskunnan meille tärkeäksi määrittelemässä tehtävässä – miksi muutoin valmistaisimme äitienpäiväkortteja ja -lahjoja jo koulussa?

Seuraavana vuonna olin myös poissa kotoa, mutta tällä kertaa olin valmistautunut. Olin tilannut kukkakimpun toimitettavaksi hänelle ja kukat olivat kauniita. Auringonkukkia ja värikkäitä gerberoita, huokuen kevättä ja aurinkoa. Äitini ihastui niihin. Ne eivät olleet hänen suosikkikukkiaan, mutta ne olivat kirkkaita ja eloisia ja täynnä auringonvaloa. Ne olivat lahjani hänelle sinä vuonna ja anteeksipyyntö edellisvuodelta.

Tuo kukkakimppu oli uuden normaalin alku. Lähetin äidille kukkia äitienpäivänä, jonka lisäksi herätin hänet puhelulla. Totuimme tähän.

Pandemia muutti kaiken – tai niin luulin

Tuo viikko oli ollut sellainen, joita silloin tällöin sattuu kohdalle: melkein kaikki tuntuu menevän pieleen ja mitä tahansa tuntuu tekevänkään, asiat eivät tunnu etenevän, ja muinaisikäinen autonikin oli alkanut päästämään murisevaa ääntä. Kyseessä oli vielä äitienpäivään päättyvä viikko. Kaiken lisäksi pyrin järjestelmään kaikkea äitini katon alla, enkä edes omassa lapsuudenhuoneessani.

2020. Kaiken piti sujua kuten ennenkin, olimme päässeet rytmiin ja tiesimme, miten asioiden tulisi sujua. Mutta mikään ei kuitenkaan sujunut niin. Me kaikki tiedämme pandemiasta – olemme kaikki eläneet sen läpi, joten jätetään mainitsematta siitä sen tarkemmin. Kaiken pelon, epävarmuuden ja jopa paniikin myötä olin jotenkin päätynyt isovanhempieni aiemmin omistamaan taloon, jossa nyt asui äitini ja isäpuoleni.

On uskomatonta, kuinka nopeasti päädyin samaan vanhaan rutiiniin äitienpäivänä 2020. Se tuntui tarttumiselta johonkin tuttuun ja turvalliseen kaiken epävarmuuden ja epänormaalin aikana. Kukat, lahja (viiden vuoden päiväkirja), aamiainen (tällä kertaa ruokapöydän äärellä)… Kahvimuki yhdessä kädessä ja vuokkokimppu toisessa lähdin herättämään äitiä. Tuntui äkkiä siltä, kuin aikaa ei olisi kulunut laisinkaan. Karheaääninen laulu ja kaikki. Äitini ilahtui.

    Vuosi siitä eteenpäin ja olen edelleen täällä. Tämä päivä tulee varmasti menemään hyvin pitkälti samaa kaavaa noudattaen, tai oikeastaan hieman eri lailla. Olemme tehneet kiirehtien kaikki ruokaostokset ja viimeiset loppusilaukset eilen. Tänään aiomme viettää päivän ulkona yhdessä, kuten äitini pyysi. Lahjani hänelle ovat aina olleet pieniä ja niiden tarkoituksena on ollut saada hänet hymyilemään, eikä niiden ole välttämättä tarvinnut olla jotain hänen tarvitsemaansa. Meillä oli aina rahasta tiukkaa ollessani lapsi. Tällä kertaa hän ei halunnut ollenkaan lahjoja, vaan pelkästään aikaa yhdessä. Olen 27-vuotias nyt ja viimein riittävän vanha ymmärtämään, että se todellakin on lahjoista parhain.

    Perinteistä riippumatta tilanteet muuttuvat. Ehkäpä tämä on ensimmäinen vuosi, jonka tulet viettämään ilman äitiäsi. Ehkäpä menetit vauvan, jota todella halusit ja toivoit, ja odotat edelleen tilaisuuttasi tulla äidiksi. Joillekin meistä äitienpäivä on muistutus menetyksistä. Tiedän itse tuntevani niin aina ystävänpäivän aikaan. Elämä ei juurikaan toimi kalenterimme juhlapäivinä eri tavoin. Sinun tulee joka tapauksessa laittaa ruokaa, siivota ja hoitaa perhettäsi. Hoitaa itseäsi. Miltä tahansa sinusta tuntuukaan, tunteesi ovat hyväksyttäviä. Saatat ajatella tunteidesi olevan typeriä, ja ehkä ne ovatkin, mutta sinä silti tunnet ne. Se on okei! Ja lopulta tulet unohtamaan asioita, aivan kuten äitinikin. Ja se on myös okei.

    Äitienpäivä Suomessa

    Palataan ajassa taaksepäin aina vuoteen 1907, jolloin perustettiin Kotikasvatusyhdistys (nykyään Suomen Vanhempainliitto). Kotikasvatusyhdistys korosti äitien tärkeyttä perheissä ja toimi heidän puolestapuhujanaan tapaamisissa, keskusteluissa ja jopa painetun sanan muodossa. Kyseisen yhdistyksen kirjanpitäjää pidetään Suomen äitienpäivän isänä (melko ironista, eikö?). Hän oli tutustunut äitienpäivän ideaan vuonna 1910 matkustaessaan Yhdysvaltoihin muuttaneiden suomalaisten parissa, mutta Reiman idealle viitattiin Suomessa kintaalla kerta toisensa jälkeen aina vuoteen 1918 saakka.

    Suomen sisällissota päättyi toukokuussa ja maa oli vielä traumatisoitunut ja kaksijakoinen. Tragediasta toipuvien suomalaisten parissa ei ollut tahtoa tarttua uusiin ideoihin. Alavieskan pieni kylä oli ainoa, joka tarttui Reiman ideaan vuonna 1918 ja toteuttikin sen: ensimmäistä kertaa äitienpäivää juhlittiin 7. kesäkuuta 1918 kello 18. Lapsia pyydettiin pysyttelemään kotona. Sisällissodassa kaatuneiden äitejä molemmin puolin kutsuttiin mukaan juhlaan: ajatuksena oli, että jopa vihollisen äidillä oli äidin sydän.

    Tutkimusteni perusteella Pelastusarmeija alkoi myös kampanjoimaan äitienpäivän puolesta ja syksyllä 1919 järjestettiinkin satoja juhlia. Tätä nykyä keväisin järjestettynä juhlapäivänä Kotikasvatusyhdistys oli kannustanut lapsia ottamaan enemmän vastuuta töistä, sillä tavallisesti äiti teki lähestulkoon kaiken perheensä eteen, usein ilman kiitosta.

    Äitienpäivästä tuli kansallinen juhlapäivä Väestöliiton aloitteesta ja se on ollut liputuspäivä vuodesta 1947. Se on jokaiselle tuttu juhlapäivä, kuten joulu ja juhannuskin. Tutkiessani asiaa syvemmin huomasin kuitenkin, että äitienpäivän alkujuuret ovat hyvinkin erilaisia siitä, millainen päivä on nykyään.

    Äitienpäivän yllättävä (ja unohdettu) radikaali alkuperä

    ”Naiseuden ja ihmisyyden nimissä pyydän vilpittömästi, että naisten yleinen kongressi ilman kansallisuusrajoja voidaan nimittää ja pitää kätevimmiksi katsotuissa paikoissa ja mahdollisimman pian, jotta eri kansallisuuksien yhteistyötä, sopuisten ratkaisujen löytämistä kansainvälisiin kysymyksiin, ja hyvää ja yleistä rauhan edistämistä voidaan harjoittaa.” – Julia Howe, 1870

    Äitienpäivä alkoi 1870-luvun Amerikassa, jossa Julia Howe pyrki perustamaan ”äitien rauhanpäivän” ja kirjoitti äitienpäivän julistuksen. Vastauksena Yhdysvaltojen sisällissodalle ja Saksan–Ranskan sodalle hän pyysi naisia käyttämään hyödykseen asemiaan äiteinä vaikuttaakseen yhteiskunnallisesti sotien päättämiseksi. Hän kannusti naisia vaimoina ja äiteinä vastustamaan epäoikeudenmukaista väkivaltaa ja osoittamaan mieltään siitä, kuinka turhaa oli, että heidän poikansa tappavat muiden äitien poikia:

    ”Poikiamme ei oteta meiltä pois unohtamaan kaikki ne opit, jotka olemme heitä hyvyyttä, armoa ja kärsivällisyyttä koskien opettaneet”, Howe kirjoitti. ”Me yhden maan naiset olemme liian myötätuntoisia toisten maiden naisia kohtaan salliaksemme, että meidän poikiamme koulutetaan satuttamaan heidän poikiaan.”

    Voidaan siis todeta, että Howe olisi arvostanut toisella puolella maailmaa vietettyä Alavieskan ensimmäistä äitienpäivää, joka tapahtui 40 vuotta myöhemmin.

    Vuonna 1907 philadelphialainen Anna Jarvis aloitti kampanjoimaan äitienpäivän virallista tunnistusta varten. Hänen äitinsä Ann Jarvis oli kuollut vuonna 1905 ja Anna alkoi miettimään, että äidit jätettiin laajalti huomiotta, vaikka heillä on ollut tärkeä rooli teollisen vallankumouksen onnistumisessa ja lasten kasvatuksessa. Maailman ensimmäinen äitienpäivän juhla pidettiin 10. toukokuuta 1908 ja kuusi vuotta myöhemmin vuonna 1914 presidentti Woodrow Wilson julisti sen kansalliseksi juhlapäiväksi ja ”julkiseksi rakkauden ja kunnioituksen osoitukseksi kaikille äideille.”

    Nykyään äitienpäivän juhlistaminen makeisineen, kukkineen, lahjoineen ja ylellisine ravintolaillallisineen poikkeaa huomattavasti Anna Jarviksen alkuperäisestä tarkoituksesta – hän itse asiassa oli vahvasti päivän kaupallistamista vastaan ja hänet jopa pidätettiin osoittamasta mieltä kukkien myyntiä ja postimerkin luomista vastaan. Äidin viemisestä ulos syömään ei ole mitään haittaa, mutta pohdin kuitenkin, olemmeko yhteistuumin unohtaneet äitien todellisen yhteiskunnallisen voiman.

    Lue lisää: Breastfeeding essentials kit

    Meille joka päivä on äitienpäivä. Teemme parhaamme auttaaksemme ja tuodaksemme tietoa naisten ulottuville, jotta heidän matkansa äitiyteen tuntuisi paremmalta ja hellemmältä. Vaikka äitienpäivän viettoon on olemassa eräänlainen odotettu perinne, oma äitienpäiväsi on kuitenkin täysin ainutlaatuisensa. Monilla meistä on samankaltaisia muistoja, monet meistä tekevät samoja asioita, mutta loppujen lopuksi kyse on omasta kokemuksestasi. Ja kuten kaikki muutkin kokemukset, joskus ne tuovat mukanaan positiivisia tunteita ja joskus negatiivisia.

    Jos olet ahdistunut äitienpäivästä mistä tahansa syystä, muista, ettet ole yksin. Tunne voi tuntua tukahduttavalta ja yksinäiseltä ja kamalalta, mutta nuo tunteet eivät vie pois arvoasi äitinä ja ihmisenä. Jos olet yksin ja vauva itkee, ajatukset tulevista äitienpäivistä eivät tarjoa paljoa lohtua. Lopulta oma äitini unohti nuo ajatukset. Hänen mukaansa ne tulevat aina olemaan hänen mukanaan jollain tasolla, mutta aika parantaa. Olet päässyt näin pitkälle ja olet uskomattoman vahva.

    Millaisia tahansa tunteesi ovatkaan herätessäsi tänään, on siitä huolimatta toukokuun toinen sunnuntai. Ja sen myötä toivotan sinulle lämmintä ja aurinkoista äitienpäivää.

    *Maana on Lola&Lykken sisältövastaava. Opiskeltuaan politiikkaa ja kansainvälisiä suhteita Skotlannissa, hän muutti Lontooseen opiskelemaan tunnustettuun London School of Hygiene and Tropical Medicineen, jossa hän valmistui lisääntymisen ja seksuaaliterveyden tutkimuksen maisteriksi.

    by Lola&Lykke Team