Kiireellisen ja suunnitellun sektion yhdistelmä: tarina äidin ja isän kertomana

Jokainen synnytys on täysin omanlaisensa riippumatta siitä, kuinka monta kertaa olet synnyttänyt aiemmin. Naiset kykenevät usein keskenään keskustelemaan avoimesti raskaus- ja synnytystarinoistaan, mutta miehet harvemmin keskustelevat kokemuksistaan. Nyt sektiotietoisuuden kuussa haluamme kertoa erään tarinan siitä, kuinka sama sektiosynnytyskokemus voi olla äidille ja kumppanille erilainen.

Michelle ja hänen miehensä Warrick kertovat tarinansa synnytyksestä, jolloin he toivottivat tervetulleeksi maailmaan toisen poikavauvansa Benedictin.

Onnittelut uudesta poikavauvastanne! Kerrohan Michelle, mitä tiesit sektiosta etukäteen ennen synnytystä?

Sain selville 35. raskausviikolla tehdyssä kuvauksessa, että Benny oli perätilassa. Yritin saada häntä kääntymään kotona tehtävillä harjoituksilla, ja 38. raskausviikolla tehtiin ulkokäännös, joka ei kuitenkaan auttanut. Tein paljon omaa tutkimustyötä päättääkseni, synnyttäisinkö suunnitellulla sektiolla vai suunnitellulla perätila-alatiesynnytyksellä.

Päätin valita perätilasynnytyksen, sillä ensimmäinen synnytykseni oli sujunut melko vaivatta. Halusin välttää sektion, sillä palautuminen olisi vaikeampaa, kun meillä oli jo ennestään kotona taapero, jonka lisäksi sektio lisää tiettyjä riskejä tuleville raskauksille. Bennyn odotusaika oli jo muutenkin ollut täynnä ahdistusta, sillä olin saanut aiemmin kaksi keskenmenoa. Ajatuskin ylimääräisistä ahdistuksenaiheista tuleville raskauksille oli riittävän suuri syy olla valitsematta sektiota.

Olin lukenut jonkin verran sektioista etukäteen, mutta lähinnä vain yleiset hyödyt ja haitat alatiesynnytykseen verrattuna. En siis oikeastaan tiennyt läheskään riittävästi. Tiesin, että palautuminen olisi vaikeaa ja kestäisi vähintään kuusi viikkoa, mutten tiennyt mitä toipuminen tarkalleen ottaen pitäisi sisällään.

Lue lisää:Selkäkivun hoito sektion jälkeen: vinkkejä ja helpotuskeinoja

Ikävä kuulla, että jouduit kokemaan keskenmenoja ennen Bennyä. Olet jo joutunut kokemaan paljon. Oliko sektiosi lopulta suunniteltu vai kiireellisenä tehty? Jos päädyit valintaan itse, mitkä seikat vaikuttivat päätökseesi?

Heräsin kello 4.20 supistuksiin, joiden vuoksi en enää saanut unta. Seitsemään mennessä supistuksia tuli jo 2–3 minuutin välein ja ne kestivät yli 45 sekuntia. Päätimme lähteä sairaalaan, sillä ensimmäinen synnytykseni eteni melko nopeasti. Olin innoissani, sillä suunnitelmani alatiesynnytyksestä näyttivät toteutuvan.

Saapuessamme sairaalaan minut tutki kolme kätilöä ja kaksi lääkäriä, sillä vauva oli perätilassa. En muista tarkkoja aikoja, mutta uskoakseni puoleenpäivään mennessä kohdunsuuni oli jo täysin avautunut. Kätilöni oli ihana ja antoi minun seisoa tutkimuksen ajan, sillä en halunnut olla makuulla.

Yritin ponnistaa vauvaa ulos monissa eri aktiivisissa asennoissa, vaikka liikkuminen kävi koko ajan hankalammaksi. Yritin seistä sängyn yli nojaten, olla nelinkontin, kyykyssä sekä polvillani synnytyspallon ja sängynpäädyn yli nojaten. Aloin pelkäämään, etten kykenisi siihen. Olin lopen uupunut.

Kätilöt kykenivät näkemään vauvan joka ponnistuksella, mutta olivat näkemästään hämillään. Kävi ilmi, että vauva oli selkä selkään päin, jonka vuoksi hän oli jumissa. Noin puoli kolmelta synnytyslääkäri yritti kääntää vauvaa. Se teki todella kipeää, vaikka sain ilokaasua. Siinä vaiheessa en enää kyennyt muuta kuin sanomaan, että ottakaa vauva ulos keinolla millä hyvänsä. Pelkäsin, että vauvan pää jäisi jumiin, jos en saisi synnytettyä takapuolta ulos.

Sen jälkeen kaikki tapahtuikin nopeasti. Sain voimakkaita supistuksia, huoneessa oli paljon ihmisiä, ja jouduin allekirjoittamaan suostumuslomakkeen (en edes tiedä, mitä lomakkeessa mainitut riskit olivat, halusin vain vauvan ulos turvallisesti enkä nähnyt mitään muita vaihtoehtoja enää olevan). Minut kuljetettiin lyhyt matka leikkaussaliin ja Warrick joutui vaihtamaan vaatteensa.

Lue lisää:Synnytystrauma ja sektio – henkisen ja fyysisen kivun käsittely traumaattisen synnytyksen jälkeen

Olet ihailtavan urhea! Voitko kertoa meille lisää kokemuksistasi leikkaussalissa?

Leikkaussalissa oli entistäkin enemmän ihmisiä ja kaikilla oli kiire valmistautua leikkaukseen. Anestesialääkäri sanoi, että minun pitää istua sängyn reunalla, mutten voinut istua vauvan päälle. Heittäydyin vain kylkiasentoon ja yllä olevaa jalkaani pidettiin ylhäällä. Olin lopen uupunut ja koin hankalaksi tuntea minkäänlaista kontrollin tunnetta. Warrick auttoi pitämään minua paikoillaan, kun minulle laitettiin epiduraalipuudutus. Neula meni sisään juuri supistuksen hetkellä, mutta nopeasti kaikki kipu katosi. Aloin tuntemaan oloni rauhalliseksi ja todella innokkaaksi tapaamaan uuden poikavauvamme.

Lääkäri varoitti, että sektiosta tulisi haastava. He joutuivat työntämään vauvaa takaisin ylös synnytyskanavassa ja tukkimaan sen, sillä sain edelleen supistuksia, vaikken niitä enää tuntenutkaan. Nauroimme kaikki yhdessä sille, että he joutuivat perumaan kaiken kovalla työllä saavuttamani!

Kello 15.03 Benny syntyi. Hän ei itkenyt, mutta hengitti kuitenkin kohtuullisen hyvin. Pyysin välitöntä ihokontaktia, mutta se ei kai ollut mahdollista. Hänet tuotiin nopeasti nähtäväkseni ja sen jälkeen hänet vietiin toisaalle kuivaamista ja tarkastusta varten. En kyennyt näkemään häntä sillä välin, kun kirurgit jatkoivat työtään.

Kun Benny oli saatu valmiiksi, hänet vietiin vastasyntyneiden teho-osastolle, sillä hänen oli hieman raskasta hengittää ja hänellä oli muutamia vammoja synnytyksestä. Käskin Warrickia lähtemään Bennyn matkaan, jotta hän ei olisi yksin.

Loppuaika leikkauksesta oli vaikeinta. En tiennyt, mitä tapahtui tai miten kauan siinä vielä kestäisi, halusin vain olla vauvani kanssa. Jossain vaiheessa hoitohenkilöstö luetteli numeroita. Vasta jälkeenpäin tajusin, että he laskivat instrumentteja varmistaakseen, että kaikki oli tallessa ennen kuin he sulkivat leikkaushaavan. Olin huolissani siitä, että jokin olisi pielessä. Tunsin oloni hyvin yksinäiseksi, kun kaikki kiire oli ohi.

Mitä aatteita sinulla oli imetyksestä ennen sektiota? Kuinka ensimmäiset päivät sujuivat leikkauksen jälkeen? Mitkä imetysasennot olivat sinulle toimivimmat?

Ensimmäiset kaksi imetyskertaa tapahtuivat ollessani heräämössä. En tarvinnut kätilön apua, sillä olin jo imettänyt esikoistani. Olimme ihokontaktissa Bennyn kanssa kehtoasennossa, ja hän sai hyvän imuotteen, kun autoin häntä vähän.

Sen jälkeen tarvitsin imetystyynyjen apua. Imetin lähinnä ristikehtoasennossa ja tarvitsin apua Bennyn nostamisessa rinnalle ainakin ensimmäiset 36 tuntia. Toisena yönä pystyin jo nostamaan hänet kehdostaan itse. Liikuteltava sänky oli todella kätevä hyvän imetysasennon löytämisessä.

Lue lisää: Imetys keisarinleikkauksen jälkeen

Ensimmäinen imetyskerta on aina niin erityinen! Kuinka palautuminen on sujunut ensimmäisestä viikosta tähän hetkeen?

Palautuminen on ollut minulle tosi vaikeaa. Synnytyksestä on nyt kulunut viisi viikkoa ja edelleen moni asia on todella haastavaa. En siis ikinä sanoisi, että sektio olisi jotenkin helppo tapa synnyttää. Olin todella kipeä ensimmäisen synnytykseni jälkeen verenhukan vuoksi, mutta palauduin siitä nopeasti. Kykenin silloin liikkumaan ja tekemään paljon enemmän kuin nyt.

Minulle on lisäksi haastavaa hyväksyä se, etten enää voi synnyttää alateitse. Sektio tehtiin niin myöhään synnytyksessäni, että leikkaushaava on todella matalalla lähellä kohdunkaulaani, jonka vuoksi en enää lääkärini mukaan voisi synnyttää alateitse. En tiennyt, että tämä riski oli olemassa kiireellisten sektioiden kohdalla.

Lue lisää: Kaikki, mitä sinun tulee tietää keisarileikkauksesta toipumisesta (ja mitä et tiennyt tarvitsevasi)

Kuulostaa siltä, että teet hyvää työtä ja sinulla on mahtava tukiverkosto. Millaisia neuvoja haluaisit antaa muille sektiolla synnyttäville äideille?

Suosittelisin imettämään ennen epiduraalipuudutuksen loppumista, jotta kivut eivät haittaisi ensimmäistä imetyskertaa.

Kiitos tarinasi jakamisesta, Michelle! Isä, nyt haluaisimme siirtyä sinun tarinaasi. Ennen kuin kumppanisi synnytys alkoi, tiesitkö paljoa sektiosta etukäteen? Mitä osasit odottaa?

Olimme keskustelleet sektion mahdollisuudesta sen jälkeen, kun saimme tietää vauvan olevan perätilassa. 37. raskausviikon jälkeen lääkärit kehottivat meitä varaamaan leikkausajan suunniteltua sektiota varten. Tunsin tietäväni melko hyvin, mitä ennen sektiota tapahtuisi ja tärkeimpiä tietoja palautumisesta. Kuitenkin monet ihmiset vain toteavat “äiti ei voi ajaa kuuteen viikkoon sektion jälkeen”, vaikka palautuminen pitää sisällään paljon muutakin.

Lue lisää: Sektiosynnytys: mitä isien ja kumppaneiden tulee tietää

Mitä ajatuksia/tunteita sinulla oli, kun keskustelitte Michellen kanssa mahdollisesta sektiosta ennen synnytystä?

Tilanteemme tuntui kummalliselta yhdistelmältä suunniteltua ja kiireellistä sektiota, joka on melko hullua. Vauvan asennosta ja aktiivisen synnytyksen aikana kokeilluista keinoista johtuen päätimme kuitenkin päätyä sektioon, joka tehtiin kiireellisenä, koska synnytys oli jo käynnissä. Olimme keskustelleet runsaasti sektion mahdollisuudesta, mutta Michelle halusi yrittää synnyttää alateitse ja luonnollisesti tuin häntä hänen päätöksessään.

Tiesimme molemmat, että saattaisimme synnytyksen aikana joutua harkitsemaan sektiota uudelleen ja onneksi molemmat totesimme samaan aikaan sen olevan oikea valinta. Kun olimme keskustelleet Michellen kanssa sektiosta ennen synnytystä, olin täysin samaa mieltä hänen kanssaan siitä, että meidän tulisi tietää sektioon liittyvistä asioista etukäteen, vaikka hän kokeilisi alatiesynnytystä ensimmäisenä vaihtoehtona. Ennen synnytystä ajattelin sektion olevan viimeinen oljenkorsi, jota emme todennäköisesti tulisi tarvitsemaan.

Olet oikeassa, kun sanot sektion olleen vähän molempia! Kerro seuraavaksi, mitä ajatuksia/tunteita sinulla oli sillä hetkellä, kun päädyitte sektioon?

Se oli outo hetki. Olimme yrittäneet kaikkea ja synnytyslääkäri tarjoutui yrittämään kääntää vauvaa vielä manuaalisesti, vaikka sitä oli juuri yritetty onnistumatta. Michelle ja minä katsoimme toisiamme ja uskon, että me molemmat tiesimme sen hetken tulleen, jona päätyisimme sektioon. Se tuntui silloin oikealta päätökseltä ja olimme valmiit tapaamaan vauvamme. Oli rankkaa nähdä Michelle kovissa kivuissa, kun ilokaasu vietiin pois ja oli vaikeaa tajuta, mitä niinä 10 minuuttina tapahtui, kun lääkärit, kätilöt ja avustava henkilökunta ryntäilivät ympäriinsä valmistellessaan leikkausta.

Esikoisemme syntymän aikaan Michellellä oli istukkaretentio ja verenvuotoa, jonka vuoksi istukka jouduttiin irrottamaan käsin. Se oli pelottavaa. Nuo samat pelon tunteet alkoivat puskemaan pintaan noiden 10 minuutin aikana, mutta rauhoittuivat hengityksen voimin – kiitos hypnosynnytyskurssin oppien! Kun aloin näkemään innostusta Michellen kasvoilla epiduraalipuudutuksen vaikutuksen alettua, huoleni sulivat pois.

Olet tukenut Michelleä vallan loistavasti. Mikä muisto jäi kokemuksesta päällimmäisenä mieleen?

Kun epiduraalipuudutus alkoi vaikuttamaan, Michellen koko kehonkieli muuttui huolestuneesta ja kivuliaasta odottavaan innostukseen, ja tiesimme tapaavamme vauvamme todella pian.

Kun vauvamme syntyi, hänet vietiin erilliseen tehohoitosänkyyn ja lähdin hänen vierelleen, kun Michelleä vielä operoitiin. Ennen kuin huomasinkaan, he sanoivat vauvan olleen lampun alla 10 minuuttia enkä tiennyt ollenkaan, miten Michelle voi, joten käännyin ympäri ja näin paljon verisiä leikkausinstrumentteja ja aloin äkkiä panikoimaan hänen vointinsa puolesta. Kysyin kätilöiltä ja he vaikuttivat aika piittaamattomilta, joka ei helpottanut huoliani ollenkaan, mutta sen jälkeen meidän kanssamme alusta asti ollut kätilö tarkisti Michellen voinnin ja kertoi kaiken olevan kunnossa. Uskoakseni valtaosa paniikistani pohjautui aiempiin kokemuksiimme sen sijaan, että se olisi johtunut juuri sillä hetkellä käsillä olevasta tilanteesta.

Pieni kevennys tähän väliin: Noin kahden tunnin synnyttämisen jälkeen Michelle pyysi minua vaihtamaan rentouttavan hypnosynnytysmusiikin ”iloisempaan musiikkiin”. En ollut valmistellut mitään sellaista etukäteen, joten etsin vain iloisten kappaleiden soittolistaa Spotifysta. Tunnin jälkeen tuo soittolista päättyi ja Spotify alkoi soittamaan suosittelemiaan samankaltaisia kappaleita. Yhden Michellen kovan supistuksen päätyttyä minä, Michelle ja kätilö vilkaisimme kaikki toisiamme ja tajusimme, että kaiuttimista soi lujaa AC/DC:n The Highway to Hell. Nauroimme kaikki ja vaihdoin äkkiä takaisin aiempaan soittolistaan ja laitoin sen toistolle.

Hyvä soittolista synnytykseen on tärkeä! Millaisia ensimmäiset päivät vastasyntyneen kanssa olivat, kun samalla tuit sektiosta toipuvaa kumppaniasi?

Äitini oli ollut luonamme pari päivää etukäteen auttaakseen esikoisemme hoidossa, jota arvostamme todella, sillä pystyin keskittymään täysin Michelleen ja syntyvään vauvaan. Sairaalamme ei vielä sallinut kumppaneiden viettää yötä sairaalassa koronaviruksen vuoksi, joten vaikeinta oli aina lähteä kotiin, kun Michelle ja vauva olivat vielä sairaalassa.

Minun näkökulmastani Michellen palautuminen on sujunut tällä kertaa helpommin kuin esikoisemme kohdalla, tosin kun kotona on jo kolmivuotias, on tavallaan pakko saada arki sujumaan. Sain kaksi viikkoa isyyslomaa, joka oli ihanaa aikaa viettää kotona perheen parissa.

Ihanaa, kaksi viikkoa menee kuin siivillä, eikö? Millaisia neuvoja haluaisit antaa muille isille kokemustesi jälkeen?

Luota vaistoihisi, niin löydät parhaat tavat tukea kumppaniasi. Tiedät kyllä, missä sinun tulisi olla ja mitä sinun tulisi tehdä. Ja valmistele toinen soittolista etukäteen!

Kiitos molemmille tarinanne jakamisesta. Nauttikaa joka hetkestä Bennyn ja ihanan perheenne parissa. Meistä on ihanaa kuulla äideiltämme heidän tarinansa vanhemmaksi tulosta. Lähetä meille tarinasi, niin saatat voittaa 200 euron Lola&Lykke-lahjakortin.