Samin tarina: neurodivergentit äidit ovat upeita – heidän tarpeensa ovat vain erilaiset

Samin tarina on inspiroinut meitä paljon. Löydät hänet Instagramista @yosamdysam sekä Youtubesta, jossa voit tutustua hänen tarinaansa alusta alkaen hänen omin sanoinensa kertomana. Hänen tarinansa on hyvin mielenkiintoinen ja olen todella iloinen päästessäni jakamaan sen tänään kanssasi.

Neurokirjoon liittyvät piirteet vaikuttavat meistä moniin joko henkilökohtaisesti tai muiden ihmisten kautta. On hyvä muistaa, että kuten mikä tahansa muukin elämäntilanne, raskaus ja äitiys on jokaiselle erilainen. Siitä huolimatta raskaana olevan tai tuoreen äidin auttamisessa on hyvinkin tärkeää huomioida, kuinka hän näkee oman itsensä ja maailman ympärillään. Voit esimerkiksi pyytää neurokirjoon kuuluvan ystäväsi kahvilaan tai kylään, jos tiedät hänen vierastavan kahviloita ja ihmismassoja – kyse on pienistä mutta silti merkittävistä eroista.

Olin onnessani kuultuani Samin imetystarinan ja kuinka pumppaus on helpottanut hänen elämäänsä – ja vielä Lola&Lykken sähkökäyttöistä rintapumppua käyttämällä. Haluamme kuitenkin huomauttaa, että Sam osti pumpun itse kauan ennen kuin juttelimme hänen kanssaan tätä tarinaa kirjoittaaksemme!

Saanen esitellä sinulle nyt Samin.

Vauvasi saapui maailmaan vasta muutama kuukausi sitten – onnittelut! Toivottavasti kaikki meni hyvin? Miten palautumisesi ja uuteen sopeutuminen on sujunut?

Kiitos! Uskoakseni kaikki meni niin hyvin kuin voi vain olettaa, sillä synnytin alateitse vaikka olen aiemmin synnyttänyt sektiolla. Fyysisesti olen palautunut paljon nopeammin kuin esikoiseni sektiosta. Olen itse asiassa tyytyväinen, että pääsin kokemaan synnytyksen tälläkin tavoin – mutta samaan aikaan olen tyytyväinen, että voin valita olla tekemättä niin enää koskaan uudelleen!

Onko sinulla ollut kokemuksia, joissa olet ollut niin sanotusti eri sivulla neurotyypillisen hoitajan tai kätilön kanssa, vai oliko hoitotiimisi kunnioittava ja avulias?

Asun Alankomaissa ja täällä aiemmin tehty sektio asettaa sinut oletusarvoisesti lääketieteellisesti avustettuun synnytykseen. Minulla oli kuitenkin kätilötiimi, joka auttoi minua valtavasti tarpeideni täyttämisessä. He auttoivat minua löytämään sairaalasta lääkärin, joka on erikoistunut ”kustomoituihin synnytyssuunnitelmiin” ja tiettyihin psykiatrian ja mielenterveyden aloihin, ja hän tuntui todellakin ymmärtävän, miksi tarvitsin pyytämiäni asioita.

Aiemmassa raskaudessani tuntui, että ylimieliset terveydenhuollon henkilöt painostivat minua tiettyihin päätöksiin. Minulla ei silloin ollut vielä autismin diagnoosia, joten minulla ei ollut itsevarmuutta sanoa ”minä tarvitsen tätä”. Tällä kertaa minulla oli virallinen diagnoosi ja se itse asiassa auttoi minua kommunikoimaan tarpeitani paremmin.

Ymmärtääkseni sinulla on myös vanhempi poika. Olivatko raskaudet ja niistä palautuminen samankaltaista vai huomasitko valtavia eroja? Jossain mainitsit ADHD-oireiden vaikeutuneen – voisitko jakaa kanssamme, millaisia nuo oireet olivat?

Kaksi raskauttani olivat hyvinkin erilaiset, mutta kumpikaan niistä ei ollut minulle kovin hauskaa aikaa. Ensimmäisen raskauteni aikana kärsin raskausajan masennuksesta ja vetäydyin kuoreeni. Toisen kolmannekseni aikana sain sisäkorvantulehduksen, joka oli varmaankin kamalin kokemukseni koskaan. Poikani syntyi hyvin pienenä ja hieman etuajassa 36. raskausviikolla. Tunsin oloni kuitenkin normaaliksi jo päivä sektioni jälkeen.

Toinen raskauteni meni varsin sujuvasti lääketieteellisesti katsottuna, mutta sensorisesti voin todella huonosti. Painoni nousi ja niveliäni särki. Minulla oli hurjaa aamupahoinvointia. Ihoni tuntui siltä, kuin sillä ryömisi jokin. Olen erittäin herkkä huomaamaan sisälläni tapahtuvia asioita, joten tunsin vauvan jokaisen liikkeen.

Molempien raskauksieni aikana ADHD-oireeni vaikeutuivat. Ensimmäisellä kerralla oletin, että minulla oli vain ”vauva-aivot”, ja että se olisi normaali ja odotettu sivuoire raskaudesta. Saatoin esimerkiksi jättää hanan valumaan kylpyhuoneessa ja sitten miettiä päivän mittaan, että kasteleeko joku kukkia ulkona, koska kuulin veden valuvan. Minulla oli vaikeaa unettomuutta ja makasin sängyssä aamukolmelta mieleni ravatessa ympäriinsä. Ajatukseni eivät olleet edes ahdistavia, vaan aivoni tuntuivat välkkyvän kuin joulukuusen valot.

Voit varmaankin jo ymmärtää, miksi en oikeastaan nauttinut raskaana olosta!

Sinulla diagnosoitiin autismi ja ADHD aikuisiällä ja olet jakanut tarinaasi sosiaalisessa mediassa ja Youtubessa. Mietin tässä, kuinka (vai onko?) äidiksi tulo on muuttanut elämääsi ja perspektiivejäsi, vai ovatko muutokset olleet pieniä?

Muutama kuukausi poikani syntymän jälkeen aloin kokemaan vanhemmuuden intensiivisiä vaikutuksia ja kuormittavuutta. Lapsen kasvattamisen tuomat ylimääräiset vaatimukset johtivat siihen, etten kyennyt enää kompensoimaan (erityisesti sosiaalisesti) samalla tapaa kuin olin itselleni opettanut. Minulle oli todella vaikeaa tehdä asioita niin sanotusti normaalisti.

Siltä kantilta äitiys on muuttanut kaiken, sillä ilman tätä ylimääräistä stressiä en olisi koskaan kyennyt tunnistamaan useiden monimutkaisten kerrosten sisällä piilevää syvintä sisintäni. Vasta autismidiagnoosini jälkeen aloin voida tutkimaan kuka oikeasti olen sen persoonan ulkopuolella, jonka olin itselleni rakentanut ollakseni yhteiskunnalle sopiva.

Vaikka mielestäni autismiin liittyy enemmän yhteiskunnallista stigmaa kuin ADHD:hen, olen enemmän häpeissäni ADHD-piirteistäni. En ole vieläkään saanut virallista diagnoosia, koska olen rehellisesti sanottuna niin huolissani siitä, että he vain toteavat ”ei sinulla ole ADHD:ta, olet vain laiska” tai jotakin sellaista. Tunnistan kuitenkin itsessäni nykyään monia ADHD-piirteitä, kun olen oppinut katsomaan stereotyyppien lävitse.

Pelottiko diagnoosin saaminen sinua – vai oliko se helpotus? Lisäksi (tämä on hyvin henkilökohtainen kysymys, joten jätä halutessasi vastaamatta) huolestuttiko sinua koskaan, että lapsesi saattaisivat saada neurodivergenttejä piirteitä? Vai mietitkö asiaa koskaan?

Se oli kyllä helpotus, että sain sanan sille kuka ja mikä olen, ja olen ollut koko elämän ajan. Minulta kysytään usein, miksi haluan asettaa itseni johonkin lokeroon, johon vastaan haluavani kyetä selittämään ihmisille, miksi olen tällainen kuin olen. Vastaus on niinkin yksinkertainen.

Kun miehelläni oli diagnosoitu ADHD ja itselläni autismi, oli liian myöhäistä alkaa huolestumaan lapsestamme! En ole niinkään varma, onko se edes huolenaihe – pärjäsiväthän omat vanhempamme kanssamme! Jos olisin saanut diagnoosin aikaisemmin, ehkä olisin ollut enemmän huolissani siitä, kuinka kykenisin pärjäämään autistisena äitinä, kun minulla ei ole kovin montaa roolimallia. Onneksi tämä on nyt muuttumassa muun muassa sosiaalisen median ansiosta.

Olen aina ollut kiinnostunut ihmisten ensimmäisistä kokemuksista imetykseen liittyen. Juhlistimme imetyskuukautta elokuussa, joten haluaisin mielelläni kuulla, mitä ajattelit imetyksestä ennen äidiksi tuloa? Ajattelitko asiaa koskaan tai oliko sinulla mielipiteitä siitä?

Ajattelin aina positiivisesti imettämisestä ja halusin imettää lapsiani. Pojallani oli kireä kielijänne, joka tunnistettiin vasta viiden viikon iässä, ja se aiheutti monia haasteita ensimmäisten viikkojen aikana. Koska olin todella määrätietoinen, puskin vaikeuksien läpi ja hyvä niin, sillä kykenin imettämään häntä 18 kuukauden ajan. Tuntui kuitenkin siltä, että olisin hyötynyt ylimääräisestä imetystuesta.

Kuulisin mielelläni lisää kokemuksistasi kahden lapsen autistisena äitinä. Mainitsit jossakin, että imetys oli sinulle erityinen kokemus sensorisen ylistimulaation vuoksi. Kuinka se sujui? Olitko koskaan masentunut kokemuksen vuoksi vai opitko joitakin tekniikoita tai tapoja, joiden avulla kykenit selviytymään?

Mielestäni vastasyntyneen imettäminen on erityisen ylistimuloivaa. Tällä hetkellä minulla on 9-viikkoinen vauva, jolla puhkeaa hampaita – kyllä, JO NYT (tällä hetkellä hänellä on kaksi etuhammasta ja kolme muuta hammasta näyttää olevan puhkeamassa). Olen joutunut olemaan nyt itselleni erityisen armollinen vanhempana.

Tiedän, että ihokontaktia suositellaan kaikkialla, mutta minulle hikisen/maitoisen ihon ja raapivien vastasyntyneen kynsien aiheuttama ylimääräinen sensorinen kuormitus on ollut liikaa. Olen joutunut tästä syystä käyttämään imetyspaitoja, jotka peittävät mahdollisimman paljon ihoa.

Mitä tulee sensoriseen kuormitukseen – ainakin omalla kohdallani – on se, että se kasaantuu kerroksittain. Yleensä ei ole kyse siitä, että jokin yksi tuntemus olisi liikaa, vaan se liittyy moniin muihin eri seikkoihin: Kuinka nukuin viime yönä? Onko päivän mittaan ollut paljon melua? Sattuuko minua johonkin? Yksistään siedettävät asiat ovatkin yhdessä pian liikaa, erityisesti kun ottaa huomioon, että vauva tulee ruokkia monta kertaa päivässä.

View this post on Instagram

A post shared by Yo Samdy Sam (@yosamdysam)

Ostit rintapumppumme itse. Uskon, että äidit kuulisivat mielellään siitä, millainen pumppauskokemuksesi on ollut. Millaisena olet kokenut sähkökäyttöisen rintapumppumme, aina tuotteen löytämisestä sen käyttöön?

Muistaakseni löysin pumpun blogin kautta, kun etsin jotakin modernia, joka ei pitäisi liikaa ääntä. Pidän todella paljon pumpun muotoilusta ja toimivuudesta – ja ei, minulle ei makseta tästä haha – mutta erityisesti nyt kun tyttäreni hampaat ovat puhkeamassa näin naurettavan aikaisin, olen ollut todella kiitollinen pumpun olemassaolosta. Olen nyt päätynyt lähes pelkästään pumppaamaan (ainakin toistaiseksi), koska hänen suunsa on niin kipeä, ettei hän saa hyvää otetta. On harmillista, etten voi ruokkia häntä ilman hänen parkumistaan, mutta olen ainakin päässyt käyttämään pumppua runsaasti.

Ja se, että hänellä puhkeaa hampaita jo nyt tarkoittaa, että myöhemmin kaikki sujuu helpommin, eikö niin? (EIKÖ NIIN?)

Arvostan erityisesti silikonista suppiloa, joka on paljon mukavampi kuin muissa pumpuissa, joissa on kova muovinen suppilo. Suosittelisin pumppua lämpimästi aivan jokaiselle – toivoisin vain, että siitä olisi olemassa kahden suppilon versio, sillä pumppaan tällä hetkellä todella paljon!

Onko sinulla loppuun mitään vinkkejä tai sanottavaa autistisille äideille? Entä neurotyypillisille jotain, joilla he voisivat ehkä tehdä ADHD- tai autismidiagnoosin saaneiden äitien elämästä hieman helpompaa?

Vanhemmaksi tultuani olen onnistunut paljon paremmin tunnistamaan ja priorisoimaan omia tarpeitani. Esimerkiksi TARVITSEN omaa aikaa ollessani ylistimuloitu. Kehoni on tilassa, jota monet eivät kykene ymmärtämään, joten en voi vertailla itseäni neurotyypillisiin äiteihin.

Itsestä huolehtiminen on paljon muutakin kuin vain nykytrendi ja haluankin ajatella sitä samalla tavoin kuin lentokoneessa käsketään laittamaan oma happinaamari päälle ensin ennen muiden auttamista. Jos olen väsynyt, uupunut, ylistimuloitunut tai kivuissa, en kykene olemaan tehokas vanhempi, joten tärkeintä on varmistaa omien tarpeideni toteutuvan.

Neurodivergentit vanhemmat ovat yleisesti ottaen oivia ongelmanratkaisijoita (ja voivat olla fantastisia vanhempia), mutta elän jatkuvasti burnoutin ja uupumuksen partaalla. Neurotyypilliset ihmiset voisivat yrittää ymmärtää sitä ja opetella tuntemaan tarpeitamme ja triggereitämme. Minulle on esimerkiksi vaikeaa, kun ympärilläni on paljon (muiden ihmisten) lapsia, joten mieluummin tapaisin muita äitejä yksi kerrallaan kiireisten leikkiryhmien sijaan. Voi olla hyvinkin eristävää, kun kaipaa sosiaalista elämää ja haluaa luoda yhteyttä muihin vanhempiin, mutta ympäristö ei ole itselleen sopiva.

Kiitos Sam, että jaoit tarinasi kanssamme. Haluaisimme kuulla kaikkien äitiemme tarinan! Jos haluaisit jakaa omasi, lähetä kertomuksesi täällä ja voit voittaa 200 €:n Lola&Lykke-lahjakortin!