Divider/Brand Symbol

Miksi käyttää rintapumppua? Rintamaidon pumppauksen hyödyt

  • elokuu 17, 2023

Jo ihmiskunnan alkuajoista saakka imettäminen on ollut kaunis ja elintärkeä osa äitiyttä, tarjoten lukuisia hyötyjä sekä äidille että vauvalle. Joidenkin äitien kohdalla imettäminen sujuu täysin vaivatta, kun taas toisille se voi olla haastavaa. Joskus manuaalisesta tai sähkökäyttöisestä rintapumpusta voi olla apua imettämiseen liittyvissä haasteissa, ja vauva voi pumppaamisen avulla saada arvokasta äidinmaitoa myös silloin, kun äiti ei kykene häntä imettämään.

Modernissa maailmassa äidit arvostavat rintapumpuissa erityisesti niiden tuomaa joustavuutta ja helppoutta. Kannettavat rintapumput ja päälle puettavat rintapumput ovat usein suosituimpia, sillä niitä voi käyttää huomaamattomasti myös julkisissa tiloissa, jos julki-imettäminen tuntuu vaivaannuttavalta. Manuaalinen tai sähkökäyttöinen rintapumppu tarjoavat ratkaisun, jonka ansiosta äidit kykenevät säilyttämään äidinmaitoa myöhempää käyttöä varten.

Rintapumpun käytön hyödyt/edut

Rintapumppu on manuaalinen tai sähkökäyttöinen laite, jonka avulla imettävä äiti kykenee pumppaamaan talteen äidinmaitoa. Näin vauva kykenee nauttimaan imetyksen hyödyistä myös silloin, kun äiti ei kykene häntä imettämään. Erityisen kätevää tämä on töissä käyville äideille, jotka haluavat ylläpitää maidontuotantoaan ja tarjota vauvalleen äidinmaitoa myös ollessaan itse poissa kotoa. Rintapumput sopivat kuitenkin muillekin kuin vain työssä käyville äideille. Kaikki imettävät äidit voivat käyttää rintapumppua rintojen turvotuksen lievittämiseksi, maidontuotannon kasvattamiseksi tai voidakseen tarjota muille mahdollisuuden ruokita vauvaa.

Rintapumppu on myös kätevä, jos vauva ei kykene saamaan hyvää imuotetta, mutta äiti edelleen tuottaa runsaasti laadukasta äidinmaitoa. Pumppaamalla voi myös ruokkia keskosena syntyneitä lapsia vuorokauden ympäri. Keskosvauvojen kyky imeä rintaa ei usein ole täysin kehittynyt, jonka vuoksi ongelmia imuotteen saamisessa voi esiintyä. Pumpatulla maidolla voi helpottaa siirtymää pullosta rinnalle sitä mukaa, kun vauvan imemistaito kehittyy.

Yleisesti ottaen manuaalisen tai sähkökäyttöisen rintapumpun käytöllä on monia hyötyjä sekä äidille että vauvalle. Tässä muutama niistä!

Rintamaidon pumppauksen hyödyt

1. Joustavuus

Kannettavalla rintapumpulla äiti voi tarjota vauvalle äidinmaitoa myös silloin, kun hän ei kykene olemaan paikan päällä. Tämä on erityisen hyödyllistä töihin palaaville äideille, jotka joutuvat olemaan erossa vauvastaan pidempiä aikoja.

2. Maidontuotannon ylläpitäminen

Säännöllisellä pumppausaikataululla voi stimuloida ja ylläpitää maidontuotantoa myös silloin, kun suora imetys ei onnistu.

3. Muiden vauvaa hoitavien osallistaminen

Rintapumppua käyttämällä muutkin vauvaa hoitavat, kuten kumppanit, perheenjäsenet tai lastenhoitajat, voivat ruokkia vauvaa äidinmaidolla. Tällä tavalla muut voivat syventää suhdettaan vauvaan ja antaa äidille taukoa imetyksestä.

4. Helpotusta rintojen turvotukseen

Rintapumpulla voi tyhjentää rinnat ylimääräisestä maidosta ja siten helpottaa rintojen turvotusta, joka on yleinen vaiva imettävillä äideillä. Sairaalatasoiset rintapumput ovat suositeltavia niiden tehokkaan mutta hellävaraisen imutehon vuoksi.

5. Keskosvauvan ruokinta

Äidinmaito on todella tärkeää keskosvauvan terveen kehityksen kannalta. Rintapumppua käyttämällä äiti voi käynnistää maidontuotantoa ja tarjota keskoselleen tarvittavaa ravintoa. Joissakin sairaaloissa voi vuokrata rintapumpun käyttöönsä, jos et ole tuonut omaa mukanasi.

6. Pidennetty imetysaika

Äidit voivat edelleen jatkaa äidinmaidon tarjoamista vauvalleen senkin jälkeen, kun he palaavat töihin tai muut tilanteet rajoittavat suoran imetyksen onnistumista. Tällöin ei myöskään tarvitse käyttää rahaa maidonkorvikkeisiin, joka tuo jo huomattavaa säästöä.

Lue lisää:Sähkökäyttöisten rintapumppujen opas: kaikki mitä sinun tarvitsee tietää

Erilaiset rintapumppujen vaihtoehdot

Rintapumppuja on saatavilla eri muodoissa ja ominaisuuksilla, ja ne sopivat erilaisiin tilanteisiin ja mieltymyksiin. Tässä ovat rintapumppujen yleisimmät tyypit:

1. Manuaalinen rintapumppu

Manuaaliset rintapumput ovat käsikäyttöisiä ja vaativat siten fyysistä työtä maidon lypsämiseen. Ne ovat edullisia, mukana kulkevia ja käteviä satunnaiseen pumppaamiseen. Yksinkertaisuutta ja kätevyyttä arvostavat usein valitsevatkin manuaalisen rintapumpun, sillä ne ovat helppoja puhdistaa ja käyttää. Manuaaliset rintapumput sopivat parhaiten satunnaiselle käyttäjälle kuin säännöllisesti pumppaaville.

2. Sähkökäyttöinen rintapumppu

Sähkökäyttöiset rintapumput toivat sähköjohdolla tai akulla. Ne tarjoavat automaattista pumppausta, säädettävän imutehon, useita pumppaustiloja, sekä nopeampaa maidon herumista. Usein tai säännöllisesti pumppaavat valitsevat usein sähkökäyttöisen rintapumpun niiden tehokkuuden, mukavuuden ja handsfree-ominaisuuden ansiosta. Uusimmat rintapumppumallit sisältävät ladattavan akun, jonka voi ladata täyteen ja pumpata sitten vapaasti ilman johtoja.

3. Yksittäiset rintapumput

Yksittäisellä rintapumpulla voi pumpata yhtä rintaa kerrallaan. Ne ovat kompakteja, kevyitä ja suhteellisen edullisia. Yksittäiset rintapumput sopivat äideille, jotka pumppaavat silloin tällöin tai pumppaavat samanaikaisesti imetyksen yhteydessä. Yksittäisen rintapumpun käytön yhteydessä voi myös käyttää manuaalista pumppua, esimerkiksi Haakaa-rintapumppua, toisella rinnalla maidon talteen keräämiseksi, jos et imetä samalla.

4. Tuplarintapumput

Tuplarintapumpulla voi pumpata molempia rintoja samanaikaisesti. Ne säästävät aika ja sopivat erityisen hyvin äideille, jotka imettävät pelkästään pumppaamalla. Tuplarintapumput stimuloivat maidontuotantoa ja ovat erityisen käteviä töissä käyville äideille sekä runsasta maidontuotantoa tarvitseville. Voit vaihtoehtoisesti ostaa kaksi yksittäistä rintapumppua ja käyttää niitä samanaikaisesti!

5. Sairaalatasoiset rintapumput

Sairaalatasoiset rintapumput ovat kaikista tehokkaimpia. Niitä on saatavilla sairaaloissa maidontuotannon käynnistymisen kanssa kamppaileville, keskosten äideille, sekä sairaiden vauvojen äideille, jotka eivät kykene vielä suoraan imettämään.

Sairaalatasoiset rintapumput sopivat erityisesti äideille, jotka haluavat imettää pelkästään pumppaamalla, jonka lisäksi ne sopivat maidontuotannon käynnistämiseen tai kasvattamiseen. Jotkut työssä käyvät äidit lisäksi suosivat sairaalatehoisia rintapumppuja niiden mukavuuden ja tehokkuuden vuoksi.

Sairaalatasoiset pumput voivat olla hyvinkin kalliita, maksaen jopa tuhansia, jonka vuoksi useimmat vuokraavat ne paikalliselta sairaalalta tai muulta taholta. Sairaalatasoiset rintapumput soveltuvat vuokrattavaksi, sillä ne on suunniteltu useammalle käyttäjälle. "Sairaalatasoiset pumput on suunniteltu useamman henkilön käytettäväksi ja niissä on suoja bakteereita vastaan," kertoo O'Connor.2 Lola&Lykken rintapumppu on palkittu sen sairaalatasoisen tehon, kustomoitavien lypsämistilojen ja mukavan käyttökokemuksen ansiosta.

Nainen pumppaa rintamaitoa Lola&Lykke sähkökäyttöisellä rintapumppulla

Kuinka valita sopiva rintapumppu?

Rintapumppu kannattaa valita sen mukaan, mikä sopii parhaiten itselle ja vauvan ruokinta-aikatauluun. Alle olemme listanneet muutamia kriteereitä, joiden avulla voit paremmin rajata ja löytää itsellesi sopivimman vaihtoehdon.

Käyttötiheys

Jos et ole varma, kuinka usein aiot pumpata, kannattaa valita aluksi manuaalinen pumppu. Ne ovat edullisimpia, mutta silti riittävän tehokkaita satunnaiseen käyttöön. Jos päädyt kuitenkin pumppaamaan säännöllisesti, erityisesti jos olet palaamassa töihin tai haluat lisätä maidontuotantoasi, kannattaa siirtyä sähkökäyttöiseen rintapumppuun parempaa tehokkuutta ja käyttömukavuutta varten.

Pumppaussessioiden kesto

Harkitse aikaa, joka sinulla on käytettävissä pumppaamiseen. Joillakin pumpuilla voi pumpata vain yhden rinnan kerrallaan, kun taas toisilla voi pumpata molempia rintoja samanaikaisesti. Yksittäinen rintapumppu on sopiva valinta, jos haluat imettää vauvaa samalla kun pumppaat. Tuplarintapumpulla voi taas säästä aikaa ja stimuloida maidontuotantoa tehokkaasti. Se voi olla parempi vaihtoehto useampaa vauvaa ruokkivalle äidille.

Kannettavuus ja kätevyys

Jos uskot pumppaavasi muuallakin kuin kotona, kannattaa valita kannettava rintapumppu, joka on kevyt, kompaktin kokoinen, langaton, sekä helppo purkaa ja koota. Mukana kannettavuus on todella tärkeä kriteeri työssä käyville tai usein matkustaville äideille. Joillekin pumpuille voi hankkia kantolaukun tai maidon säilytyspusseja, jotta voit säilyttää maitoa turvallisesti myös silloin, kun jääkaappia ei ole saatavilla.

Käytön ja puhdistamisen helppous

Valitse pumppu, joka on helppo purkaa puhdistamista varten ja jonka osia voi pestä astianpesukoneessa. Tuoreilla äideillä aika on kortilla, joten nopeasti koottava pumppu on merkittävä hyöty. Kun rintapumppu on helppo puhdistaa, säästät aikaa etkä joudu todennäköisesti vaihtamaan osia uusiin jatkuvasti.

Käyttömelun taso

Jos aiot pumpata öisin tai tien päällä, hiljainen pumppu on hyvä valinta. Tyypillisesti päälle puettavissa ja kannettavissa rintapumpuissa on hiljaisempi moottori, sillä niiden suunnittelussa on huomioitu huomaamattoman pumppauksen tärkeys.

Mukavuus

Rintapumpuissa on usein erikokoisia rintasuppiloita, jotta voit löytää itsellesi sopivimman koon hyvää käyttömukavuutta ja imutehoa varten. Jos et ole varma, minkä kokoinen rintasuppilo sinulle sopii, yleensä tuotteen valmistajalla on ohjeita mittausta koskien.

Luotettavuus

Hyvä keino löytää laadukkain ja testatuin rintapumppu on pitää silmällä, onko tuote ollut ehdolla tai voittanut palkintoja, esimerkiksi "Made For Mums" kulta-, hopea- tai pronssipalkintoja tai muita vertaisarvioituja palkintoja. Se antaa sinulle ostajana mielenrauhaa siitä, että lukuisat muutkin ovat käyttäneet samaa tuotetta ja voivat suositella sitä.

Budjetin huomioiminen

Rintapumppujen hinnoissa on huomattavia eroja niiden ominaisuuksien vuoksi. Harkitse sinulle sopivaa budjettia ja etsi siihen sopivia vaihtoehtoja. Kannattaa muistaa, että laadukkaaseen rintapumppuun sijoittaminen takaa paremman tehokkuuden, kestävyyden ja käyttömukavuuden. Rintapumpun ostamisessa kannattaa erityisesti harkita, kuinka usein aiot käyttää pumppua.

Pumppaamiseen liittyvien haasteiden ratkominen

Rintapumpun käyttöön voi liittyä tiettyjä haasteita, jotka voi kuitenkin ratkoa oikeilla strategioilla ja tuella. Tässä muutamia yleisimmistä haasteista sekä niille sopivista ratkaisuista.

Vaikeudet vauvan imuotteessa

Joillekin vauvoille imuotteen löytyminen voi olla haastavaa, vaikka äiti kykenisikin tuottamaan hyvin maitoa. Imetysohjaajan apu on tärkeää, jotta hyvä imuote löytyy ja imetys sujuu tehokkaasti. Rintapumpulla voi ylläpitää maidontuotantoa siihen saakka, kunnes vauva oppii imemään hyvin.

Rintojen turvotus ja epämukavuus

Rintojen turvotusta ja epämukavuutta esiintyy, kun rinnat täyttyvät liikaa. Säännöllinen ja oikeaoppinen rintapumpun käyttö voi lievittää rintojen turvotusta tyhjentämällä ne ja ylläpitämällä maidon virtausta. Rintapumppu on kätevää laittaa toiselle rinnalle siksi aikaa, kun imettää vauvaa toisella rinnalla, niin saat talteen kaiken heruneen maidon.

Ongelmat maidontuotannossa

Jos sinulla on ongelmia maidontuotantosi kanssa, keskustele asiasta terveydenhoitajan tai imetysohjaajan kanssa, jotta löydätte ongelmien syyt ja siten sopivat ratkaisut. Esimerkiksi tehopumppauksella tai sairaalatehoista rintapumppua käyttämällä voi tehostaa maidontuotantoa. Jos taas toisaalta tuotat maitoa hyvinkin runsaasti, rintapumppua käyttämällä voi hiljalleen vähentää maidontuotantoa lievittämään epämukavuutta siihen saakka, kunnes maitoa syntyy tarpeeksi vauvan tarpeita ajatellen.

Nainen imettää vastasyntynyttä lastaan sairaalasängyssä

Vinkkejä onnistuneeseen pumppaamiseen

Seuraavien vinkkien avulla voit parantaa pumppauskokemustasi ja maksimoida maidontuotantoa:

  • Hakeudu rentouttavaan ja mukavaan paikkaan pumppausta varten.
  • Painele tai hiero rintoja pumppauksen aikana lisätäksesi maidon virtausta.
  • Huolehdi nesteytyksestä ja syö terveellisesti tukeaksesi maidontuotantoa.
  • Huomioi, miltä sinusta tuntuu ja pidä huolta mielesi hyvinvoinnista.
  • Aseta realistisia odotuksia.
  • Pyydä apua imetysohjaajalta tai imetysryhmästä, jos kaipaat opastusta tai tukea.
  • Luo säännöllinen pumppausrutiini, joka imitoi vauvan ruokintaa. Pelkästään pumppaamisen kautta imettäville äideille sopii esimerkiksi seuraavanlainen rutiini:
Vauvan ikä Vastasyntynyt 4-6 kuukautta > 6 kuukautta

Esimerkki
pumppausaikataulusta

4.00

7.00

10.00

13.00

16.00

18.00

21.00

00.00

6.00

10.00

14.00

20.00

00.00

7.00

11.00

15.00

20.00

22.00

Valitse sinulle sopivin rintapumppu

Rintapumpun käytöllä on monia tärkeitä hyötyjä, ja sen avulla voi ruokkia vauvaa äidinmaidolla myös haastavissa tilanteissa. Rintapumpun käyttöä, etuja ja rajoitteita ymmärtämällä äidit kykenevät tekemään itselleen soveltuvia, tietoon perustuvia päätöksiä imetystään koskien. Valitsemalla juuri sinulle sopivimman rintapumpun ja ratkaisemalla mahdolliset pumppaukseen liittyvät haasteet voit jatkaa äidinmaidon lukuisten hyötyjen tarjoamista vauvallesi myös silloin, kun et ruoki vauvaa suoraan rinnalla.

Lähteet

2. Meier P, Patel L, Hoban R, Engstrom L.Which breast pump for which mother: an evidence-based approach to individualizing breast pump technology. J Perinatol. 2016;36(7):493-499. doi:10.1038/jp.2016.14

4. Bartick M, Hernéndez-Aguilar M, Wight N, et al.ABM Clinical Protocol #35: Supporting breastfeeding during maternal or child hospitalization. Breastfeeding Med. 2021;16(9). doi:10.1089/bfm.2021.29190.mba

Kirjoittanut Lola&Lykke Team