Jopa kolmasosa naisista kärsii lantionpohjan toimintahäiriöstä jossain vaiheessa elämäänsä, joten olet saattanut jo kuulla lantionpohjan lihasten treenaamiseen käytettävistä välineistä. Ja vaikket olisikaan, olet tullut juuri oikeaan paikkaan oppiaksesi niistä lisää! Lantionpohjan kuntoutusvälineet ovat tehokkaita apuvälineitä lievittämään lantionpohjan toimintahäiriöistä johtuvia oireita. Jatka lukemista niin saat selville, mikä kyseisistä välineistä voisi sopia sinulle parhaiten
Miksi tarvitsisin lantionpohjan kuntoutusvälineen?
Jos lantionpohjasi lihasvoima on heikentynyt tai sinulla on lantionpohjan toimintahäiriö, kuntoutusvälineistä voi olla valtavasti apua. Lantionpohjan lihasten heikentyminen voi johtaa monenlaisiin oireisiin, kuten virtsankarkailuun, heikentyneisiin seksihaluihin tai lantionpohjassa sijaitsevien elinten laskeumiin. Lantionpohjan kuntoutusvälineellä opit havainnoimaan lantionpohjan lihakset paremmin ja vahvistat niitä, jotta et joutuisi kärsimään lantionpohjan toimintahäiriön aiheuttamista oireista.
Monenlaiset seikat vaikuttavat naisten lantionpohjan terveyteen, kuten:
Ikä
Vaihdevuosia lähestyttäessä hormonitasot muuttuvat. Estrogeenin määrän vähentymisen vuoksi virtsarakko ja virtsanjohtimet voivat ohentua ja niitä ympäröivät lihakset heikentyä.
Raskaus
Vauvan kasvaessa mahassa kehoon kohdistuu ylimääräistä painetta, joka vaikuttaa lantionpohjan lihaksiin. Raskauden aikana keho tuottaa lisäksi enemmän relaksiinihormonia, joka venyttää ja rentouttaa lihaksia, jotta kasvavalla vauvalla olisi enemmän tilaa. Nämä vaikutukset heikentävät samalla lantionpohjan lihaksia.
Synnytys
Synnytyksen lähestyessä lantionpohjan lihakset supistelevat ja rentoutuvat, jotta vauva siirtyisi alemmas synnytyselimissä. Joskus kätilö voi joutua leikkaamaan välilihaa auttaakseen vauvaa syntymään. Välilihan leikkauksessa joudutaan leikkaamaan osaa lantionpohjan lihaksistosta, jolloin synnytyksestä palautuminen kestää pidempään.
Lue lisää: Lola&Lykken asiantuntijat vastaavat: mikä on lantionpohjan tarkastus ja miksi sitä tarvitaan
Paino
Terveen painon ylläpitäminen on tärkeää myös lievittämään lantionpohjaan kohdistuvaa liikakuormitusta. Painoaan voi hallita syömällä terveellisesti ja harrastamalla liikuntaa säännöllisesti. Joskus lantionpohjan toimintahäiriöstä kärsivät välttelevät liikuntaa oireidensa vuoksi, mutta liikunta on itse asiassa eräs parhaista keinoista hoitaa ongelmaa, jonka vuoksi lantionpohjan kuntoutusvälineestä on rutkasti apua.
Kun olet tunnistanut omat tavoitteesi lantionpohjan kuntoutusvälineen käytölle, on helpompaa valita itselleen sopiva väline.
Lue lisää: Seksi synnytyksen jälkeen: kuinka lantionpohjan lihakset vaikuttavat seksielämään raskauden jälkeen
Lantionpohjan kuntoutusvälineiden tyypit
Nykyään markkinoilta löytyy jo useammanlaisia lantionpohjan kuntoutukseen käytettäviä välineitä. Osaa niistä käytetään kehon ulkopuolella, kun taas toisia käytetään kehon sisällä auttamaan lihaksia aktivoitumaan. Eri vaihtoehdot soveltuvat eri tilanteisiin, joten kannattaa harkita oman lantionpohjansa kuntoa ja omia tarpeitaan ennen ostopäätöksen tekemistä.
Lantionpohjan kuntoutusvälineitä suositellaan käytettäväksi aluksi viisi minuuttia päivittäin (tai vähintään kolmesti viikossa), jotta havaitsisit eron tilanteessasi 12 viikon käytön jälkeen. Voit pidentää käytön kestoa sitä mukaa, kun käyttö tulee sinulle tutummaksi.
Kegel-painot ja -pallot
Eräs suosituimmista lantionpohjan kuntoutusvälineistä on Kegel-painot, jotka asetetaan kehon sisälle lantionpohjan lihasten tuntumaan. Painon sisään asettamisen jälkeen tehdään toistoja harjoitusliikkeistä. Joidenkin välineiden kohdalla voit lisäksi lisätä painoa edistymisesi mukaan.
Kegel-painopallot, kuten Bodyotics Kegel-pallot, sopivat täydellisesti aloittelijoille harjoitusten opettelemiseksi ja lantionpohjan lihasten voimistamiseksi. Lääketieteellistä laatua oleva silikoni omaa juuri sopivan pidon eikä siten luiskahda pois paikaltaan kesken harjoittelua. Ne ovat lääkärien hyväksymiä ja turvallisia käyttää, vaikka yrittäisitkin tulla raskaaksi. Harjoittelun myötä Kegel-painoja voi alkaa käyttää muussakin liikunnassa, kuten joogassa tai pilateksessa, tai voit kokeilla seisoa tai kävellä painoja käyttäessäsi.
Plussat:
- Mainio väline aloittelijoille helppokäyttöisyytensä ansiosta
- Tehokas harjoitusväline, sillä Kegel-painot hyödyntävät luonnollista vastusta kutakin harjoitusta tehdessä
- Kohtuuhintainen ja kaiken tasoisille käyttäjille sopiva
- Pienikokoiset Kegel-painot on helppo ottaa mukaan huomaamattomasti, joten voit käyttää niitä lähestulkoon kaikkialla
- Vedenkestävä ja silikonista valmistettu (Bodyotics Kegel-pallot)
- Bodyotics Kegel-pallojen mukana tulee e-opas, josta löytyy kaikki tarvittavat harjoitukset sekä ohjeet lantionpohjan lihasten löytämiseksi
Miinukset:
Eivät tarjoa kehittymisen seurantaan käytettäviä välineitä tai biopalautetta, toisin kuin sähkökäyttöiset mallit
Bodyotics Kegel-pallot
Sähköstimulaatio
Jos lantionpohjan toimintahäiriön oireet ovat vaikeita tai tavalliset painot eivät auta sinua riittävästi, voit harkita sähköstimulaation käyttöä. Jos et kykene kunnolla tuntemaan lantionpohjasi lihaksia, niitä voi auttaa aktivoitumaan käyttämällä hellävaraista sähköanturia, joka asetetaan kehon sisälle. Mother&Baby on suositellut TensCare iTouch Sure -lantionpohjan stimulaattoria, sillä sen käyttäjät ovat kertoneet saaneensa tuloksia parin kuukauden käytöllä ja kyenneet sen jälkeen tuntemaan lantionpohjansa lihasten supistelun.
Plussat:
- Sopii lyhytkestoiseen käyttöön naisille, joiden tuntoaistimus lantionpohjan alueella on heikentynyt
- Helppokäyttöinen, kevyt laite, jonka asetuksia voi säätää painikkeista painamalla
- Sopii käytettäväksi istualtaan tai seisaaltaan
Miinukset:
- Huomioi allergiat, esim. nikkeli
- Vaatii paristot
Biopalautelaitteet
Sähköstimulaatiolaitteen ja biopalautelaitteen välinen ero on se, että biopalautelaite yhdistetään kädessä pideltävään laitteeseen tai älypuhelinsovellukseen, joka antaa palautetta harjoitusten tekemisestä oikein ja seuraa kehittymistäsi. Olet saattanut kuulla Elvien päälle puettavasta rintapumpusta, mutta tiesitkö, että yrityksen ensimmäisiin tuotteisiin kuului itse asiassa lantionpohjan kuntoutusväline? Elvie Trainer -harjoitusväline on suunniteltu toimimaan yhdessä sovelluksen kanssa Bluetoothin välityksellä. Eräs käyttäjä kertoi, että se oli kuin videopelin pelaamista lantionpohjan lihaksia käyttäen!
Plussat:
- Sovellus käyttää monia seurantaominaisuuksia ja kertoo sinulle, teetkö harjoituksen juuri oikealla tavalla
- Erilaisia harjoitusohjelmia ja -tasoja edistymisesi mukaan
- Vedenkestävää silikonia (Elvie Trainer)
- Mukana kantokotelo, suurentava silikonipäällinen ja latauskaapeli
Miinukset:
- Joskus laitteen ja sovelluksen välillä voi olla yhdistämisongelmia
- Suhteellisen kallis
Älylaiteharjoitukset
Älylaitteiden sovelluskaupoista löytyy sovelluksia, jotka on suunniteltu lantionpohjan lihasten kuntouttamiseen kotona. Palkittu ja suosittu sovellus nimeltään Squeezy on fysioterapeuttien suunnittelema ja se on tarkoitettu kaikille lantionpohjan kuntoutusta tarvitseville naisille ja miehille. Sovellus lähettää muistutuksia tehdä lyhytkestoisia harjoituksia ja opastaa niiden tekemisessä. 78 % käyttäjistä kertoi kokeneensa tilanteensa parantuneen jonkin verran käytettyään Squeezyä.
Plussat:
- Edullinen vaihtoehto
- Noninvasiivinen eikä vaadi mitään kehoon laitettavaa, seuraa vain sovelluksen antamia ohjeita tehdäksesi harjoitukset
- Fysioterapeuttien suunnittelema ja suosittelema
- Antaa päivittäin muistutuksen harjoitusten tekemisestä
Miinukset:
- Ei tarjoa edistymisen seurantaa tai biopalautetta, toisin kuin sähkökäyttöiset laitteet
Kuinka paljon rahaa lantionpohjan kuntoutusvälineeseen tulisi satsata?
Aivan kuten kaikkien muidenkin tuotteiden kohdalla, hintaa määrittää laitteen erilaiset ominaisuudet, muotoilu ja brändi. Kuinka paljon rahaa lantionpohjan kuntoutusvälineeseen tulisi käyttää riippuu siitä, mitkä ominaisuudet ovat sinulle tärkeitä ja minkälaisessa kunnossa lantionpohjasi tällä hetkellä on.
Jos lantionpohjan toimintaan liittyvät oireesi ovat melko lieviä, et todennäköisesti tarvitse sähkökäyttöistä laitetta vaan saisit jotakuinkin samanlaiset tulokset käyttämällä edullisempaa Kegel-painoa tai -palloa. Voit lisäksi kokeilla puhelimellasi halpoja tai ilmaisia sovelluksia ensi alkuun, ja sitten hankkia kuntoutusvälineen myöhemmin harjoitusten tehostamiseksi.
Vastaamalla seuraaviin kysymyksiin saat tarkemmin selville, minkälainen budjetti olisi sinulle sopiva lantionpohjan harjoitusvälineen hankkimiseksi:
- Millainen lantionpohjasi terveydentila on?
- Mitä ominaisuuksia kaipaat lantionpohjan kuntoutusvälineeltä?
- Mikä lantionpohjan kuntoutusvälineen brändi puhuttelee sinua?
- Sopiiko harkitsemasi kuntoutusväline laskeuman hoitoon?
- Tuleeko tuotteen mukana synnyttäneille soveltuva harjoitusohjelma?
Millaisia ominaisuuksia lantionpohjan harjoitusvälineillä on?
Hyvä lantionpohjan harjoitusväline sisältää ominaisuuksia, jotka vastaavat tarpeisiisi ja auttavat sinua saavuttamaan tavoitteesi. Kaikki lantionpohjan harjoitusvälineet eivät ole ominaisuuksiltaan tai toiminnoiltaan samanlaisia, joten kannattaa vertailla eri tuotteita ennen ostopäätöksen tekemistä. Vertaillessasi eri tuotteita kiinnitä huomiota seuraaviin avainominaisuuksiin:
Vastustasot
Lantionpohjasi nykyisestä terveydentilasta riippuen saatat tarvita harjoitusvälineen, joka tarjoaa vastusta harjoitusten tehostamiseksi. Vastustaso määrittää harjoituksen haastavuuden, joten vastus tulee säätää itselle sopivalle tasolle parasta mahdollista tehoa varten. Osassa lantionpohjan kuntoutusvälineistä on säädettäviä asetuksia, joiden avulla haastavuutta voi nostaa tai laskea. Kegel-painot kuten Bodyotics Kegel-pallot tulevat kuudessa eri koossa, jotta voit aloittaa kevyimmästä painosta ja lisätä painoa harjoittelusi edistyessä. Kegel-painot tunnetusti auttavat naisten lantionpohjan toimintahäiriöiden hoidossa.
Koko ja mukavuus
Jos lantionpohjan kuntoutuslaite on liian suuri tai epämukava, sen käytöstä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Valitse siis omaan anatomiaasi soveltuva harjoituslaite, jota on mukava käyttää harjoitusten tekemisen lomassa. Jos tulet hankkineeksi liian epämukavan harjoitusvälineen, motivaatiosi sitoutua harjoitteluun taatusti heikkenee. Jos et ole varma, minkä kokoinen tai mallinen väline kannattaisi hankkia, lue käyttäjien arvosteluita saadaksesi hyvän kuvan välineen soveltuvuudesta sinulle.
Materiaalit ja hygienia
Lantionpohjan harjoitusvälineitä valmistetaan monenlaisista eri materiaaleista. Sähkökäyttöisissä laitteissa voi olla metallilevyjä, kun taas Kegel-painot voivat olla lääketieteellistä laatua olevaa silikonia tai jopa luonnonkiveä narun päässä! Lue aina tuotekuvaus ja suositellut hoito-ohjeet tuotteen hygieenisyydestä huolehtimiseen ennen käyttöä ja käytön jälkeen. Osa Kegel-välineistä on vedenkestävää silikonia, joka on huomattavasti helpompaa pitää puhtaana kuin sähkökäyttöiset laitteet.
Yhdistettävyys
Älykkäät seurantalaitteet ja biopalauteharjoitusvälineet ovat joskus yhdistettävissä sovellukseen, jotta voit seurata edistymistäsi kunkin harjoituskerran jälkeen. Niissä voi myös olla ominaisuuksia, jotka lähettävät muistutuksia puhelimeesi, mittaavat harjoitteluun käytettyä aikaa, tai suosittelevat liikunta- tai mielikuvaharjoituksia kokeiltavaksi. Jos koet oppivasi tai sitoutuvasi parhaiten tällaisten keinojen avulla, kannattaa hankkia sovellukseen tai käsikäyttöiseen laitteeseen yhdistettävä harjoitusväline.
Edistymisen seuranta
Jos data ja helposti nähtävät tulokset lisäävät motivaatiotasi, edistymisen seuranta on sinulle taatusti hyödyllinen ominaisuus. Kaikissa lantionpohjan kuntoutusvälineissä ei ole tätä ominaisuutta, mutta seurantatiedot ovat osalle käyttäjistä hyödyllisiä erityisesti pitkässä juoksussa. Jos seuranta kuulostaa sinulle tärkeältä ominaisuudelta, varmista lantionpohjan harjoitusvälineen sisältävän ominaisuuksia kuten datankeruuta, harjoitushistoriaa ja suoriutumisanalytiikkaa. Tietojen avulla voit säätää harjoitteluohjelmaasi ja pysytellä motivoituneena.
Kustomoitavuus
Jokainen meistä on omanlaisensa yksilö ja siten kaikille ei sovellu sama lantionpohjan harjoitusväline. Kustomoitavuudella sekä säädettävillä asetuksilla ja ominaisuuksilla voit varmistua, että lantionpohjan kuntoutusväline sopii aina lantionpohjasi terveydentilaan, kuntotasoosi ja muuttuviin tavoitteisiisi.
Takuu ja asiakaspalvelu
Joskus saattaa tulla eteen tilanne, että sinulla on kysyttävää valitsemastasi tuotteesta tai kohtaat teknisen häiriön. Brändin erinomainen asiakaspalvelu on tällöin tärkeää, jotta voit olla huoleti ja saat käyttökokemuksestasi kaiken irti. Bonuksena on toki mahdollisimman pitkä takuuaika ostohetkestä katsoen siltä varalta, että joudut korvaamaan tuotteen uudella.
Käyttäjäystävällinen käyttöliittymä
Voit valita kaikki maailman temput ja taidot omaavan lantionpohjan harjoitusvälineen, mutta jos sen käyttö on liian sekavaa tai hankalaa, et takuulla saa harjoituksistasi kaikkea hyötyä irti. Kun siis valitset lantionpohjan harjoitusvälinettä, erityisesti jos se sisältää älyominaisuuksia ja edistymisen seurantaa, varmista laitteen ja sovelluksen olevan helppokäyttöisiä. Käyttöystävällinen käyttöliittymä poistaa häiriötekijät ja parantaa kokemustasi, jotta pääset kunnolla kehittämään lantionpohjan terveyttäsi jo ensimmäisestä käyttökerrasta alkaen.
Mistä löydän luotettavia arvosteluita lantionpohjan kuntoutusvälineistä?
Kuinka monta kertaa ole hankkinut jotakin sen vuoksi, että sitä on sinulle suositeltu? Varmaankin aika monta! 93 % kuluttajista on todennut netistä löytyvien arvosteluiden vaikuttavan ostopäätökseensä. Eli siis melkein jokainen!
Kun olet tutustunut erilaisiin lantionpohjan kuntoutusvälineisiin, niiden ominaisuuksiin ja hintoihin, lopullisen ostopäätöksen tekemisessä kannattaa hyödyntää myös asiakasarvosteluita. Luotettavien, tuotteita käyttäneiden henkilöiden arvosteluiden lukeminen auttaa sinua arvioimaan tuotteen hyviä ja huonoja puolia, sillä muiden kokemusten perusteella voi arvioida tuotteen soveltuvuutta itsellesi.
Hyviä paikkoja lukea arvosteluita ovat brändin oma sivusto sekä sosiaalisen median kanavat, jonka lisäksi voit tutustua tunnettujen vaikuttajien arvioihin ja luotettaviin kauppasivustoihin kuten Amazoniin. Kiinnitä huomiota siihen, onko arvostelu vahvistettu aidoksi ostokseksi, jotta vältyt epäluotettavien arvosteluiden lukemiselta.
Kannattaako minun kysyä lääkärin mielipidettä lantionpohjan harjoitusvälineiden käytöstä?
Mikäli jokin asia askarruttaa sinua, kannattaa ehdottomasti kysyä kätilöltä tai lääkäriltä ennen kuin aloitat käyttämään lantionpohjan harjoitusvälineitä. Saatat nimittäin havaita, että lantionpohjasi lihakset ovatkin itse asiassa kireät eivätkä harjoitukset sen vuoksi tuota tulosta, jolloin harjoittelu on sinulle vääränlainen hoitokeino. Jos et ole varma siitä, ovatko lantionpohjasi lihakset kireät vai heikot, terveydenhoidon ammattilainen voi auttaa sinua määrittämään tilanteesi ja sinulle soveltuvat hoitokeinot.
Lantionpohjan hoitoon erikoistuneet fysioterapeutit tai gynekologit voivat neuvoa sinulle soveltuvista kuntoutusmuodoista ja suositella sinulle tietynlaisia harjoitusvälineitä. He voivat lisäksi opastaa sinua tietynlaisissa lantionpohjan harjoituksissa, jotka kohdistuvat heikentyneisiin lihaksiisi, sekä räätälöidä juuri sinun tarpeisiisi soveltuvan harjoitusohjelman.
Lola&Lykken asiantuntijapaneelissa on useampiakin lantionpohjan hoitoon erikoistuneita fysioterapeutteja ja gynekologeja. Voit lähettää meille kysymyksen chatin kautta, niin saat reaaliaikaisesti vastauksen alan asiantuntijoilta.
Lantionpohjan toimintahäiriö ei ole sellainen asia, jonka kanssa tulisi vain oppia tulemaan toimeen. Sinnikkyydellä ja sitoutumisella voit kehittää lantionpohjasi terveyttä huomattavasti ja lantionpohjan kuntoutusvälineellä saat pitkäkestoisia tuloksia. Jos sinulla on kysyttävää lantionpohjan harjoitusvälineiden käytöstä synnytyksen jälkeen, voit lähettää kysymyksesi asiantuntijoillemme niin lähetämme sinulle vastauksen suoraan sähköpostiisi.