Juhlistaaksemme Ison-Britannian isänpäivää 19. kesäkuuta haluamme esitellä yhteistyökumppanimme Elliott Raen. Hän on monitaituri, kirjailija, esitelmöijä ja puhuja. Hän on omistautunut urallaan tukemaan isien mielenterveyttä ja muokkaamaan tyypillisiä ennakkokäsityksiä, joita monilla on vanhemmuuden sukupuolirooleista.
Hän on toiminut dokumenttielokuvien juontajana ja järjestänyt isien välisiä kohtaamispaikkoja, jonka lisäksi hän toimii nyt Lola&Lykken isyyden asiantuntijana. Jos sinulla on siis kysyttävää isyydestä tai isäksi tulemisesta, lähetä kysymyksesi meille ja Elliott tarjoaa sinulle asiantuntevia vastauksia. Jatka lukemista tutustuaksesi tähän mahtavaan isään hieman tarkemmin! Älä myöskään unohda käydä kuuntelemassa keskusteluamme Elliottin kanssa Spotifyssa, jossa kävimme läpi kuinka hänen harrastuksestaan tulikin kokopäivätyö, millaisia sukupuolirooleja vanhemmuuteen liittyy, millaisia odotuksia yhteiskunnalla on ja paljon muuta!
Elliottin tarina hänen matkastaan isien puolestapuhujaksi
Hei Elliott, voisitko esitellä itsesi ja kertoa, kuinka päädyit isien puolestapuhujaksi ja muokkaamaan käsityksiä vanhemmuuteen liittyvistä rooleista?
Hei, olen Elliott Rae, yhden lapsen isä Lontoosta. Isyys on muokannut minua monella tapaa. Ensinnäkin voisin mainita kaikkien vanhempien kokeman henkilökohtaisen muutoksen – haavoittuvuuden, ilon, ahdistuksen, nöyryyden, selittämättömän ja kaiken kestävän rakkauden lastaan kohtaan – itsekin koin sen ja paljon muuta! Lisäksi isyys muutti minua ammattini tasolla ja loi minulle uuden tehtävän ja tarkoituksen.
Kuulostaa siltä, että isyys oli sinulle elämää mullistava hetki. Olen itsekin äiti, joten kykenen ymmärtämään kokemuksesi – se on varsinaista tunteiden vuoristorataa. Voisiko kertoa minulle hieman tarkemmin isäksi tulostasi?
Isäksi tulo alkoi minulla melko vaikeasti. Pitkän ja vaikean synnytyksen jälkeen, joka sisälsi myös monia sykettä nostavia pelkotiloja, tyttäreni syntyi imukupin avustamana. Hän oli aivan harmaa eikä hengittänyt kunnolla. Toisella puolella huonetta lääkärit poistivat nestettä tyttäreni kurkusta ja toisella puolella toiset lääkärit hoitivat vaimoani, joka oli menettänyt paljon verta. Se oli sellainen elämän hetki, jossa tuntee olonsa hieman irralliseksi ja tunsin olevani vain matkustajana, täysin avuton tekemään mitään. Koin ikään kuin kehosta irtautumisen hetken, jossa vain tuijotin tapahtumia ja toivoin, että vasta muutama tunti sitten tapaamani ihmiset kykenisivät pelastamaan perheenjäsenteni henget.
Kiirehdimme teho-osastolle, jossa tyttäreeni kiinnitettiin kaikenlaisia johtoja ja hänelle aloitettiin suonensisäinen antibioottilääkitys. Tyttäreni jättäminen keskoskaappiin ja tyhjään kotiin palaaminen samana iltana oli niin kamalaa, etten edes pyri kuvailemaan sitä sanoin.
Vietimme kaksi viikkoa sairaalan teho-osastolla tyttäremme kanssa. Olimme onnekkaita, sillä sairaalamme tarjosi meille huoneen, jossa pystyin itsekin yöpymään perheeni kanssa. Koimme sinä aikana monia ilon ja surun hetkiä, kun hoidot onnistuivat ja epäonnistuivat. Kun olimme juuri saamassa lupaa lähteä kotiin, tyttärelleni kehittyi patti päähän ja hänelle järjestettiin kiireellinen magneettikuvaus. Se oli elämäni vaikein yö. Rukoilimme ja itkimme tuntikausia. Eräs hyvin tuntemistamme hoitajista, Nagmeh, liittyi seuraamme.
Luojan kiitos kaikki järjestyi hyvin ja pääsimme kotiin parin viikon jälkeen. Täällä Isossa-Britanniassa isät saavat kaksi viikkoa isyyslomaa. Käytin siihen päälle vuosilomaani, mutta siitäkin huolimatta valtaosa vanhempainlomastani kului sairaalassa. Minulla ei ollut aikaa käsitellä tai ymmärtää kaikkea tapahtunutta, kun jo jouduin palaamaan töihin. Vielä silloin vuonna 2015 isien mielenterveyttä ei oikein huomioitu mitenkään, joten en saanut terveydenhoidosta minkäänlaista ammattilaisapua. Koin takaumia, unettomuutta ja tunnekuohuja pienimmistäkin asioista. Se teki töissä toimimisesta vaikeaa, sillä aivoni olivat aivan sumussa enkä oikein osannut keskustella kokouksissa tai edes tervehtiä kollegoitani aamuisin.
Elliot Rae ja hänen tyttärensä
Ikävä kuulla, miten vaikea kokemuksesi oli! Mukava kuitenkin kuulla, että kaikki kuitenkin selvisivät terveenä. Miten tarina tästä jatkuu?
Minulla diagnosoitiin lopulta PTSD. Se kokemus sai minut aloittamaan MusicFootballFatherhoodin, joka on isille suunnattu vanhemmuusalusta, jota BBC kutsui isien Mumsnetiksi. Se käynnistyi hyvinkin henkilökohtaisena projektina, jossa kykenin jakamaan ajatuksiani ja perspektiivejäni, mutta joka kasvoi tukemaan ja luomaan tilaa tuhansille isille puhua kokemuksistaan. Meillä on blogi, josta löytyy satoja isien kirjoittamia artikkeleita vanhemmuuden joka vaiheesta. Meillä on podcast nimeltään DaddyDebates, jossa keskustelemme viikoittain, sekä kuukausittainen verkkotapaaminen isille nimeltään The Lodge. Hyödynnän lisäksi kokemuksiani monimuotoisuuden ja inklusiivisuuden alalta (olin Ison-Britannian valtiovarainministeriön D&I-päällikkö) järjestääkseni workshoppeja ja webinaareja yrityksille tukeakseni töissä käyviä isejä, maskuliinisuutta ja sukupuolten välistä tasa-arvoa, isien mielenterveyttä ja perheystävällisten organisaatioiden luomista.
Tämä työ on kulminoitunut uuden kirjani DAD julkaisuun, joka on nyt saatavilla myös Lola&Lykken kautta!
DAD-kirjan kertomuksia isyydestä
Voisitko kertoa meille enemmän uudesta kirjastasi DADistä?
DAD on liikuttava ja inspiroiva kokoelma tarinoita, jotka edustavat modernin isyyden monimuotoisuutta ja pyrkivät aloittamaan keskusteluita perinteisten maskuliinisuuteen liitettyjen ajatusten muodostamista haasteista. DAD sisältää 20 voimakasta ja uhmakasta tarinaa, joissa kerrotaan synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, isäksi tulosta pandemian aikana, keskenmenoista, leskeydestä, kohtukuolemasta, yhteisvanhemmuudesta, synnytystraumasta, työn ja elämän tasapainosta, tuoreista isistä työpaikalla, jaetusta vanhempainvapaasta, koti-isyydestä, homojen isyydestä ja kohdunvuokrauksesta, isäpuolena olosta, tummaihoisten isyydestä, kahdesta eri kulttuurista tulevan lapsen kasvattamisesta, yksinhuoltajuudesta, uskosta ja isyydestä, autistisen lapsen kasvattamisesta, sukupuolistereotypioista ja monesta muusta.
Olen todella ylpeä työstämme NHS:n kanssa, jonka tehtävänä on edistää isien tukemista äidin raskauden aikana. On tärkeää ottaa isät osallisiksi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, sillä sen on todistettu osallistavan isiä raskauden aikana ja saa heidät tuntemaan olonsa isäksi jo ennen lapsen syntymää. Tällä vuorostaan on positiivisia vaikutuksia heidän kumppaninsa saamaan tukeen sekä tunnesiteeseen vauvan kanssa.
Kertomasi on todella inspiroivaa! Viimeisenä haluan kysyä, mikä sai sinut päättämään tehdä yhteistyötä Lola&Lykken kanssa?
Kun Laura ja Kati ottivat minuun yhteyttä pyrkiäkseen ottaa isät mukaan äitiyskeskusteluun, se tuntui todella järkevältä. Isillä on suurempi rooli lastensa elämässä nyt kuin koskaan aiemmin, joten luonnollisesti isät ovat myös uteliaampia roolistaan raskauden aikana. NHS teetti tutkimuksen ja huomasi, että suurin tuki äidin mielenterveydelle synnytyksen jälkeen on heidän kumppaniltaan saama tuki, joten miesten mukaan ottaminen heti alkuvaiheissa johtaa sekä isien, äitien että lasten parempaan hyvinvointiin.
Onko sinulla kysymyksiä Elliotille? Kysy asiantuntijoiltamme täysin maksutta.
Tässä artikkelissa jaettu tieto on tarkoitettu yleiseksi informaatioksi eikä se korvaa terveydenhuollon ammattilaisen antamaa lääketieteellistä neuvontaa, diagnoosia tai hoitoa. Jokainen raskaus-, palautumis- ja ruokintakokemus on erilainen. Jos sinulla herää kysymyksiä tai huolia omasta tai vauvasi terveydestä tai blogeissamme mainituista oireista, keskustele lääkärin, kätilön tai muun terveydenhuollon ammattilaisen kanssa ennen muutosten tekemistä hoito- tai arjen rutiineihin.
Liquid error (snippets/product-image-thumb line 19): invalid url input
No additonal information available.
Toimitukset
Toimitamme verkkokauppamme tilauksia Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan.
Toimitus Matkahuollon tai PostNordin toimipisteeseen
5,90 €
Toimitus kotiovelle
9,90 €
Toimitushinnat, kuljetusliikkeet ja arvioidut toimitusajat kohdemaittain
Kohdemaa
Hinta
Kuljetusliike
Arvioitu toimitusaika
Huomiot
Suomi
Hinta
5,90 € Toimitus kotiovelle: 9,90 €
Kuljetusliike
Matkahuolto PostNord
Arvioitu toimitusaika
2–3 arkipäivää
–
Ruotsi
Hinta
79 kr Maksuton toimitus yli 999 kr tilauksiin
Kuljetusliike
Posti
Arvioitu toimitusaika
3–5 arkipäivää
–
Yhdistynyt kuningaskunta
Hinta
4,90 £ Maksuton toimitus yli 45 £ tilauksiin
Kuljetusliike
Royal Mail
Arvioitu toimitusaika
48 tuntia
Huomiot
Lähetetään UK-varastoltamme. Ei ylimääräisiä tullimaksuja tai veroja.
Irlanti
Hinta
9,90 € Maksuton toimitus yli 125 € tilauksiin
Kuljetusliike
MagicShip International
Arvioitu toimitusaika
3–7 arkipäivää
Huomiot
Lähetetään UK-varastoltamme.
Muut EU-maat
Hinta
9,90 € / 99 kr
Kuljetusliike
GLS
Arvioitu toimitusaika
3–5 arkipäivää
Huomiot
Ei koske Kyprosta, Maltaa, Espanjan tai Portugalin saaria, Ceutaa eikä Melillaa. Näiden kohteiden hinnat on ilmoitettu erikseen.
Norja ja Sveitsi*
Hinta
9,90 €
Kuljetusliike
GLS
Arvioitu toimitusaika
3–4 arkipäivää
Huomiot
Toimituksen yhteydessä voidaan periä paikallisia tullimaksuja.
Kypros ja Malta
Hinta
19,90 €
Kuljetusliike
Royal Mail International
Arvioitu toimitusaika
3–5 arkipäivää
–
Islanti*
Hinta
Alkaen 19,90 €
Kuljetusliike
DHL Express Worldwide
Arvioitu toimitusaika
2–3 arkipäivää
Huomiot
Toimituksen yhteydessä voidaan periä paikallisia tullimaksuja.
Espanjan saaret, Ceuta ja Melilla
Hinta
Alkaen 19,90 €
Kuljetusliike
GLS
Arvioitu toimitusaika
3–5 arkipäivää
Huomiot
Kanariansaaret, Baleaarit, Ceuta ja Melilla.
Portugalin saaret
Hinta
Alkaen 19,90 €
Kuljetusliike
GLS
Arvioitu toimitusaika
3–5 arkipäivää
Huomiot
Postinumerot 9000000–9999999.
Yhdysvallat
Hinta
19,90 $
Kuljetusliike
Royal Mail International
Arvioitu toimitusaika
5–10 arkipäivää
Huomiot
Tullit ja maahantuontiverot on maksettu etukäteen. Niitä ei peritä sinulta toimituksen yhteydessä.
Kanada
Hinta
19,90 $
Kuljetusliike
Royal Mail International
Arvioitu toimitusaika
5–10 arkipäivää
Huomiot
Tullit ja maahantuontiverot on maksettu etukäteen. Niitä ei peritä sinulta toimituksen yhteydessä.
Toimitusajat ovat arvioita.
*Tulli- ja maahantuontimaksut
Norjaan, Sveitsiin ja Islantiin toimitettavista tilauksista voidaan periä paikallisia tullimaksuja toimituksen yhteydessä. Ne eivät sisälly lolalykke.comissa maksamaasi kokonaissummaan. Yhdysvaltoihin ja Kanadaan toimitettavien tilausten tullit ja maahantuontiverot on maksettu etukäteen.
Tilauksen tila ja seuranta
Saat tilausvahvistuksen sähköpostitse tilauksen tekemisen jälkeen. Kun tilauksesi on käsitelty ja lähetetty, saat toimitusvahvistuksen ja seurantakoodin.
Muutokset ja peruutukset
Jos haluat muuttaa tai peruuttaa tilauksesi, ota meihin yhteyttä mahdollisimman pian. Tilaukset käsitellään nopeasti, joten muutosten tekemiseen on rajallisesti aikaa.
Muut toimituskohteet
Emme tällä hetkellä toimita tilauksia Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolelle. Jos kohdemaasi ei ole luettelossa, ota meihin yhteyttä ja tarkista toimituksen saatavuus.
I’m a second time breastfeeding mother and I wish I’d had this the first time!! It’s so easy to use and allows me to pump whilst still doing things around the house and caring for my baby and toddler. It’s easy to put together and wash and is really comfortable unlike some other pumps I’ve used. I was worried a wearable pump wouldn’t perform as well, but this has exceeded my expectations.
Laukku on upean näköinen ja todella tilava. Vetoketjut toimivat moitteetta. Monipuoliset kahvat ja kiinnitysmahdollisuusvaunuihin. Erilliset pikkupussukat laukun sisällä ovat tosi kätevät.