female changemakers
Divider/Brand Symbol

Jakso 9: Keskustelussa Elliott Rae: musiikkia, jalkapalloa ja isyyttä


Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Elliott, yhden lapsen isä, tuore kirjailija, ja perustaja MusicFootballFatherhood-sivustolle, jota on kutsuttu ”isien versioksi Mumsnetistä”. (BBC)

Kolmikko keskustelee MusicFootballFatherhoodin alkuajoista ja kuinka tästä harrastuksesta tulikin täyspäiväinen työ. Lisäksi läpi käydään vanhemmuuden sukupuolirooleja, yhteiskunnan odotuksia, maskuliinisuutta, millaista elämä on työssä käyville isille ja millaisia mahdollisuuksia isillä on. Keskustelussa mietitään kumppaneiden osallistumisen ja läsnäolon tärkeyttä äidin ja pienen lapsen hyvinvoinnille. Kolmikko päätyy lisäksi siihen, että isyydessä eletään murroksen aikaa ja useimmat miehet eivät istu ultramaskuliiniseen eivätkä pehmeämpään ja feminiinisempään rooliin, jota sosiaalisessa mediassa on ruokittu. Kaikki kolme toivovat voivansa osallistua siihen, että ajan myötä positiivista muutosta saataisiin aikaan isien työpaikkojen sekä yhteiskunnan kautta. Luonnollisesti soljuva keskustelu kertoo Elliottin kokemuksista työpaikoilla, NHS:llä, isien keskuudessa sekä kumppanuuksissa kuten Lola&Lykken kanssa alkavassa yhteistyössä. Jokaisen tulee tehdä oma osansa, jotta moderni isäkokemus pääsee aidosti kukoistamaan.

Muut podcastit

Näytä kaikki

10. syys 2022

Jakso 12: Keskustelussa Stuart Armfield ja Francis Haugen: rakkaudesta, positiivisesta ajattelutavasta, ja isiksi tulosta kohdunvuokrauksen kautta

Tässä jaksossa Laura keskustelee rakkaudesta, onnesta ja maskuliinisista/feminiinisistä parisuhdedynamiikoista Stuartin ja Francisin kanssa, jotka hiljattain tulivat isiksi kohdunvuokrauksen kautta. Keskustelussa käydään läpi sitä, millaiseksi kohdunvuokraus osoittautui homopariskuntana, millaista elämä tuoreena vanhempana on, ja kuinka unelmiaan voi tavoitella. Stuart ja Francis ovat menestyneitä yrittäjiä, jotka ohjeistavat ihmisiä henkilökohtaisesta vapaudesta, johtajuudesta, positiivisesta...

10. touko 2022

Jakso 11: Keskustelussa Boobingitin Ruth Maguire: imetykseen liittyvät haasteet

Tässä jaksossa Laura keskustelee Ruthin kanssa, joka edustaa Boobingitiä, kaikille imettäville äideille avointa nettiresurssia. Boobingit on kasvanut sivustoksi täynnä imetystietoa, neuvoja ja äitien aitoja tarinoita, ja sen tehtävänä on voimaannuttaa äitejä, jotka navigoivat imetyskokemuksensa parissa. Ruth ja Laura keskustelevat imettävien äitien kohtaamista haasteista ja siitä, minkälaisia eroja Suomessa ja Isossa-Britanniassa/Irlannissa...

10. helmi 2022

Jakso 10: Keskustelussa Eva Wahlström: naisten nyrkkeilyn maailmanmestarista äitiystuotteiden suunnittelijaksi

TÄMÄ JAKSO ON SUOMEKSI. Tässä jaksossa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Eva Wahlström, Lola&Lykken uusi brändilähettiläs. Eva on ollut naisten nyrkkeilyn maailmanmestari, ja on nyt kahden lapsen äiti ja ammatiltaan muotoilija. Kolmikko keskustelee Evan taustoista ja kokemuksista ammattilaisurheilijana sekä vakavasta sairaudesta, joka muutti hänen näkemystään urheilusta ja elämästä. Eva kertoo...

1. loka 2021

Jakso 8: Keskustelussa Sophie Martin: äidiksi tuleminen

Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy @the.infertile.midwife-tilin takana olevaan Sophie Martiniin, NHS:llä toimivaan kätilöön, joka on äiti Cecilille ja Wilfredille, jotka eivät koskaan päässeet kotiin saakka, sekä Percylle, joka pääsi.

Kolmikko keskustelee kivuliaista toisella kolmanneksella tapahtuneista menetyksistä ja hedelmättömyydestä, joka Sophielle päätyi positiiviseen raskaustestiin ja myöhäiskesällä 2021 syntyneeseen vauvaan....

10. syys 2021

Jakso 7: Keskustelussa Margaret Zablocka: yrittäjyys ja äitiys

Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Margaret Zablocka, Onocon perustaja ja toimitusjohtaja, ja kahden lapsen äiti.

Kolmikko keskustelee siitä, millaisia haasteita nykypäivän äidit kohtaavat yhdistäessään uraa ja äitiyttä. Kokemustensa kautta Margaret havaitsi markkinaraon perheen rutiininrakennuksessa ja kokosi yhteen tiimin, jonka avulla he kehittivät ensimmäisen 3-in-1-sovelluksen, jonka avulla voi seurata...

1. elo 2021

Jakso 6: Keskustelussa Eeva Hiila: kätilön näkemys

TÄMÄ JAKSO ON SUOMEKSI. Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Eeva Hiila, Uudenmaan läänin kätilöyhdistyksen puheenjohtaja, kunnanvaltuutettu ja Tehyn hallituksen varajäsen, jolla on lähes 20 vuoden kokemus kätilönä ja on äiti itsekin. Kolmikko keskustelee kätilöiden tänä vuonna päästämästä hätähuudosta ja kuinka eettinen stressi asettaa kaikki synnytyssairaaloissa vaaraan. Synnytysten määrä...

1. heinä 2021

Jakso 5: Keskustelussa Ann Bacon: työssä käyvistä äideistä

Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Ann Bacon, äitien ja vauvojen hoitoon erikoistunut hoitaja Kaliforniasta, joka on kahden lapsen äiti.

Kolmikko keskustelee Annin uskomattomasta tarinasta, sillä hän on toiminut hoitajana psykiatrisella puolella, HIV-positiivisten lasten parissa, sekä äitien ja vauvojen terveydenhoidossa, saanut omia lapsia, toiminut kouluterveydenhoitajana Kiinassa ja nyt Suomessa,...

1. kesä 2021

Jakso 4: Keskustelussa Lähiöfaijat: modernin isyyden mahdollisuudet

Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Emppu ja Tomppa, Lähiöfaijat-podcastia tuottavat itähelsinkiläiset isät.

Perinteisesti äitiyteen liittyvät palvelut ovat rajattu vain naisille. Modernit isät ovat haastamassa tätä ja keskustelu kulkeekin kyseisen aihepiirin ympärillä. Tomppa ja Emppu kertovat, kuinka Lähiöfaijat-podcast sai alkunsa sellaiseen aikaan, kun suomalaisille isille ei ollut tarjolla lähes...

30. touko 2021

Jakso 3: Keskustelussa Stiliyana Minkovska: muotoilun ja äitiysterveydenhuollon yhdistäminen

Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Stiliyana Minkovska, Lontoossa asuva arkkitehti, muotoilija ja kahden lapsen äiti.

Keskustelu kulkee synnytyskokemuksista siihen, kuinka äitejä ei ole huomioitu synnytyssairaaloiden laitteistojen ja ympäristöjen suunnittelussa. Kolmikko keskustelee syvällisesti Ultima Thulesta, joka on Stiliyanan suunnittelema vaihtoehtoinen synnytyskokemus, johon hän sai inspiraationsa ensimmäisestä synnytyskokemuksestaan. Se osoittaa,...

15. touko 2021

Jakso 2: Keskustelussa Modern Midwife: mielenterveys ja äitiys

Tällä kertaa Lauran ja Maanan seuraan liittyy Marie Louise, joka tunnetaan Isossa-Britanniassa Modern Midwifena ja on tuore äiti itsekin.

Kolmikko keskustelee sekä henkilökohtaisten että ammatillisten kokemustensa kautta raskaudesta, äitiydestä sekä odottavien äitien kokemista haasteista, ja heitä kaikkia yhdistää toive luoda positiivista vaikutusta kokemukseen äitiydestä. Keskustelua ohjaa Marien taival opettajaksi ja...

1. touko 2021

Jakso 1: Keskustelua synnytyskokemuksista: traumojen hoito ja hallinnan palauttaminen

Ensimmäisessä Female Changemakers -podcastin jaksossa Laura ja Sanna keskustelevat synnytystrauman vaikutuksista, keskenmenoista ja hallinnan palauttamisesta, joka johti Lauran luomaan äitien tukialustana toimivan Lola&Lykken.

Lauran ensimmäisen lapsen syntymän aikana Laura sai vakavia komplikaatioita, jotka miltei johtivat hänen kuolemaansa, koska hän ei saanut tarvitsemaansa kiireellistä hoitoa. Laura kokee olonsa onnekkaaksi, sillä hän...