Divider/Brand Symbol

Mitä tehdä, kun vauva ryhtyy imemislakkoon

Jos olet imettävä äiti, tiedät taatusti omasta kokemuksestasikin, että imetys voi olla välillä täyttä arvailua.

Me kaikki toivomme joskus, että rinnoissa olisi selkeä mittari, josta seurata maidon määrää!

Kaikki tapahtuu kuitenkin vaistojen perusteella: et näe tyhjentynyttä pulloa tai kuule kätevää piippausääntä, kun vauva on saanut tarpeeksi maitoa. Asioiden mutkistamiseksi joskus vauva ei tunnu haluavan syödä ollenkaan.

Imemislakot ovat todella yleisiä ja niiden taustalla olevat biologiset syyt ovat itse asiassa ihan järkeenkäypiä – kyseessä on yksi monista tavoista, joilla aivomme ovat kehittyneet suojelemaan meitä. Se ei kuitenkaan tee imemislakosta yhtään vähemmän kauhistuttavaa kokemusta tuoreille vanhemmille!

Breastfed baby goes on a nursing strike

Jos vauvasi kieltäytyy kokonaan syömästä, tunnet taatusti pelkoa ja ahdistusta. Haluamme tällä blogikirjoituksella kuitenkin kertoa tämän: imemislakot ovat erittäin yleinen imettävien äitien kohtaama haaste. Yleensä imemislakot ovat väliaikaisia ja kestävät usein vain päivän.

Kunhan tarkkailet tilannetta ja pyydät ammattilaisten apua tilanteen vaikeutuessa, kaikki tulee menemään hyvin.

Loimme tämän pienen ja kätevän oppaan, jotta voit oppia enemmän imemislakosta ja sen hallinnasta, ja tuntea siten olosi itsevarmemmaksi. Alla kerromme, mikä aiheuttaa imemislakkoja, mistä sellaisen tunnistaa ja millaisin eri toimin tilannetta voi hallita.

Mikä on imemislakko?

Imemislakosta puhutaan, kun vauva kieltäytyy rinnasta täysin. Tilanne tuntuu usein syntyvän aivan itsestään ilman mitään syytä.

Toisin kuin vieroittuminen (joka tapahtuu pikkuhiljaa), imemislakolla tarkoitetaan täyttä rinnasta kieltäytymistä.

Imemislakko voi kestää muutamista tunneista pariinkin päivään. Joissain tapauksissa se voi kestää jopa pari viikkoa. Imemislakon kesto riippuu sen taustasyistä ja tavoista, joilla vauva niihin reagoi. Tästä kerromme kohta tarkemmin.

Mikä on syynä imemislakolle?

Monille äideille on täysin mysteeri, miksi vauva ryhtyi imemislakkoon. Äiti on tehnyt kaikkensa pitääkseen vauvan olon turvallisena, mukavana ja rentoutuneena. Miksi vauva siis kieltäytyy rinnasta?

Imemislakko voi johtua monista eri syistä ja todellisuudessa monet niistä ovat varsin pieniä!

Vauvat ovat erittäin herkkiä ja havaitsevat siten pienimmätkin muutokset ympäristössään. Jos jokin häiritsee vauvaa, hän voi kieltäytyä imemästä. Kyseessä on aivojen sisäinen turvatoiminto, joka aktivoituu vastauksena ympäristön aiheuttamalle stressille ja pyrkii suojaamaan vauvaa tältä tuntemattomalta riskiltä.

causes of nursing strike

Imemislakko voikin aiheutua esimerkiksi seuraavista syistä:

  • - Edellisellä imetyskerralla oli kova tai häiritsevä ääni (esim. äiti huudahti ”au!”, kun vauva puraisi nänniä).
  • - Vauva on kipeä ja imetys on sen vuoksi vaikeaa, epämukavaa tai kivuliasta. Vauvalla voi olla esimerkiksi flunssa, korvakipua, kipeä kurkku, nenän tukkoisuutta tai enterorokko.
  • - Ympäristö jonain imetyskerralla on ylistimuloiva tai hyvin häiritsevä.
  • - Imetys on vauvalle epämukavaa aftan tai suussa olevan haavan vuoksi.
  • - Vauvan hampaat ovat puhkeamassa.
  • - Vauvaa häiritsee maidon vähäinen määrä tai hidas heruminen.
  • - Maidon heruminen voi olla toisaalta liian nopeaa, jonka vuoksi imeminen on vaikeaa.
  • - Vauva säikähti jotain imetyksen aikana. Esimerkiksi vanhempi sisarus saattoi kiukutella vauvan ruokinnan aikana.
  • - Vauva kykenee havaitsemaan, että olet stressaantunut tai vihainen.
  • - Muutos hygieniatuotteissasi (uusi deodorantti, hajuvesi tai suihkusaippua) aiheuttaa erilaisen tuoksun, joka on vauvallesi uusi.
  • - Vauva oli erossa sinusta pidemmän aikaa ja on sen vuoksi ahdistunut.
  • - Suuret muutokset elämässä (uusi työ tai muutto) aiheuttavat sinussa stressiä tai hajamielisyyttä, jonka vauva aistii.

Kuten huomaat, imemislakot ja niiden taustalla olevat syyt ovat yleisiä. Sinun ei siten missään nimessä tule kritisoida itseäsi imemislakon tapahtuessa. Ethän mitenkään pysty kontrolloimaan jokaista näistä tekijöistä!

Tärkeintä on muistaa, että kun vauva taas tuntee olonsa varmaksi ja mukavaksi ja ymmärtää, ettei pelkoon ole syytä, imetys jatkuu taas tavalliseen tapaan.

Valtaosassa imemislakoissa parasta on vain odottaa, kunnes tilanne ratkeaa itsestään. Odottaessasi imemislakon päättymistä voit tuoda rinnan vauvalle säännöllisen imetysaikataulusi mukaan ja jos vauva ei tunnu saavan riittävästi ruokaa, voit ruokkia pumpattua maitoa vauvalle lusikalla.

Mitkä ovat imemislakon pääpiirteet?

Selkein imemislakon tunnistuskeino on sen äkillisyys.

Usein yhtäkkiä ilmaantunut imemislakko säikäyttää äidin, sillä se tuntuu alkaneen kuin itsestään.

Imemislakko poikkeaa hampaiden puhkeamisesta ja vieroituksesta siinä, että imemislakko on äkillinen ja täydellinen kieltäytyminen rinnasta vauvalla, joka on siihen saakka imenyt tyytyväisesti ja säännöllisesti.

Nursing strike baby

Vieroitus vuorostaan on asteittain tapahtuva prosessi, jossa vauvan imetys vähenee pikkuhiljaa. Alle kolmen kuukauden ikäisillä vauvoilla imemislakko on harvinainen. Alle kahden vuoden ikäisillä vauvoilla taas omajohtoinen vieroitus on hyvin harvinaista.

Toinen tapa tunnistaa imemislakko on tapa, jolla vauva reagoi rintaan. Usein vaikuttaa siltä, kuin vauva olisi aloittamassa imemisen, mutta kääntyy sitten poispäin rinnasta. Vauva saattaa tosin olla täysin epäkiinnostunut imemisestä tai jopa alkaa itkeä yrittäessäsi imettää.

Älä kuitenkaan huoli, sillä imemislakko yleensä päättyy parissa päivässä. Vauva tulee huomaamaan, että imemislakon syy ei oikeastaan aiheuta syytä huoleen. Kun niin käy, vauva imee taas tyytyväisenä.

Mitä voin tehdä imemislakon aikana?

Haluamme ensi alkuun jälleen todeta, että paniikkiin ei ole aihetta. Imemislakko on täysin normaali tapahtuma, joka sattuu jossain vaiheessa lähes jokaiselle äidille.

Luonnollisesti haluat toki imemislakon olevan mahdollisimman lyhytkestoinen.

Tässä tulee siis muutamia tapoja, joilla imemislakon päättymistä voi edesauttaa:

  • Jatka rinnan tarjoamista vauvalle säännöllisin väliajoin. Säännöllisestä rutiinista kiinni pitäminen voi auttaa hellittämään vauvan stressiä.
  • Tarkista, onko imemislakon syynä jokin fyysinen oire. Voit esimerkiksi tarkistaa hellävaraisesti, onko vauvan suun ympärillä haavaumaa.
  • Tarkista, onko vauvalla flunssan, korvakivun, kurkkukivun tai muun sairauden oireita.
  • Jos olet aloittanut käyttämään uutta tuoksun omaavaa tuotetta, lopeta sen käyttö pariksi päiväksi ja katso, onko sillä vaikutusta vauvaan.
  • Ihokontakti on mainio tapa pitää vauvan olo mukavana ja rentoutuneena. Nyt on siis aika halia paljon!
  • Suosittelemme, että et anna vauvalle pulloa tai tuttia imemislakon aikana. Tällä tavoin vauvan luonnollinen imemisrefleksi ei tyydyty muusta kuin rinnan imemisestä.
  • Jatka rintamaidon pumppaamista ja ruoki vauvaa pienellä lusikalla tai pipetillä, jotta vauva saa riittävästi maitoa. Voit kokeilla myös pakastaa rintamaitoa pieniksi kuutioiksi, jotta se helpottaisi hampaiden puhkeamiseen liittyvää kipua!
  • Ole hellä. Anna vauvallesi aikaa palata imetykseen omassa tahdissaan.
  • Varmista, että imetyshetket ovat hiljaisia ja rauhallisia. Ole mahdollisimman läheisessä ihokontaktissa ja imetä paikassa, jossa ei ole häiriötekijöitä.

Milloin minun tulisi pyytää apua?

Jos vauva ei juo ollenkaan maitoa tai uskot vauvan olevan hyvin kipeä, on tarpeen hakeutua välittömästi hoitoon.

Talking to health provider

Aiemmin kerroimme joitakin yleisiä syitä imemislakolle. Jos pohdit hetken viime aikojen tapahtumia, saatat saada selville syyn, miksi vauva kokee stressiä imetyksen aikana.

Jos keksit tilanteelle mahdollisen syyn, ratkaisun löytyminen voi olla helpompaa.

Jos uskot, että imemislakko alkoi kovasta äänestä tai säikähdyksestä, tilanne todennäköisesti helpottaa nopeasti. Jatka siis yllä olevien neuvojen noudattamista, kunnes vauva tuntee olonsa taas mukavaksi.

Jos kuitenkin uskot imemislakon johtuvan sairaudesta tai fyysisestä tilasta, kannattaa varata aika lääkärille tai imetysohjaajalle.

He kykenevät diagnosoimaan sairauden ja hoitamaan sitä. Jos imemislakon taustalla on terveyssyy, se ei välttämättä helpota itsestään ilman apua.

Muissa tapauksissa on hyvä pyytää lääkärin tai imetysohjaajan apua, jos imemislakko kestää tavallista pidempään (yli viikon). He voivat auttaa sinua tunnistamaan imemislakon syyn ja ratkaisemaan tilanteen.

Muista, että hoitaja tai imetysohjaaja voi auttaa myös sinua, jos tunnet olosi pelokkaaksi, ahdistuneeksi ja epävarmaksi imemislakon vuoksi. Hoitohenkilöstö voi auttaa sinua ja tarjota neuvoja, joiden avulla voit rauhoittua ja toimia.

Kannattaa myös jutella tilanteesta ystävien tai perheen kanssa, sillä he ovat saattaneet käydä läpi samankaltaisia kokemuksia. Heidän kokemuksistaan kuuleminen voi auttaa rauhoittamaan mieltä. Kannattaa siis ottaa yhteyttä omaan tukiverkostoonsa, jos uskot siitä olevan apua.

Lue lisää:Päätös erityisille seitsemälle imetyskuukaudelle

Lola&Lykken ilmainen asiantuntijapalvelu

Jos sinulla on kysyttävää imetystä, äitiysterveyttä tai vanhemmuutta koskien, älä epäröi kysyä asiantuntijoiltamme. Lola&Lykke tarjoaa vanhemmille yksityisen, ilmaisen ja luotettavan keinon saada vastauksia kysymyksiisi äitiysterveyden asiantuntijoilta. Lähetä vain kysymyksesi osoitteeseen info@lolalykke.com tai täytä tämä kaavake, niin asiantuntijapaneelimme jäsen vastaa sinulle kolmen arkipäivän kuluessa.

by Lola&Lykke Team