ILMAINEN & NOPEA TOIMITUS EU-ALUEELLA

Imetys: Vältä näitä ruokia ehkäistäksesi vauvan koliikkia

Odottavalla tai uudella äidillä on monta muistettavaa ja ainakin yhtä monta uutta, vierasta, ja pelottavaakin asiaa edessä. Monelle vanhemmalle yksi näistä on koliikki, vauvan mysteerinen, outo, ja turhauttava vaiva, josta noin 10 prosenttia pienokaisista kärsii. Alla selitämme mitä koliikki tarkoittaa, ja mitä sillä on äidin ruokavalion kanssa tekemistä. Annamme myös vinkkejä siihen, miten voit muokata omaa ruokavaliotasi niin, että minimoit vauvan mahdollisen koliikin kehittymisen unohtamatta yksittäisiä ruokia joita kannattaa välttää.

Mitä koliikki on?

Koliikki on yksi uudelle vanhemmalle haastavimmista vastaan tulevista ongelmista. Virallisen määritelmän mukaan koliikista puhutaan, kun vauva itkee vähintään kolmen tunnin ajan, vähintään kolmena päivänä viikossa, vähintään kolmen viikon ajan. Kyseessä on siis vauvan runsas itku, jolle ei pystytä määrittelemään syytä. Itkuisuus on runsaimmillaan 6-8 viikon iässä ja vähentyy pikkuhiljaa, usein loppuen 3-6 kuukauden jälkeen. Koliikkinen vauva saattaa aamulla olla hiljainen ja tyytyväinen, sillä itku painottuu usein iltaan. Vauva saattaa jonain päivänä kitistä ja toisena huutaa voimakkaasti, reagoiden itkuun myös fyysisesti ja vetäen itseään kaarelle. Koliikkisen vauvan vatsa voi pömpöttää ja tuntua kovalta, mutta lapsi ei oksenna.

Koliikki on sydäntäsärkevää seurattavaa vanhemmille, sillä mikään ei tunnu auttavan lasta. Muista kuitenkin, että itkun syy ei ole huonossa hoidossa, eikä lapselle jää pysyviä vaurioita.

Onko teidän vauvalla koliikki?

Kaikilla vauvoilla on tämänhetkisen tiedon mukaan yhtä suuri mahdollisuus kärsiä koliikista. Sillä ei ole merkitystä onko vauvasi rinta- vai pulloruokinnalla, onko hän tyttö vai poika, tai onko hän keskonen yliaikaisena syntynyt. Pitkäkestoinen kitinä ja itku alkaa helpottaa kuitenkin itsestään pikkuhiljaa kolmen kuukauden jälkeen.

Koliikin oireita ovat:

  • - Voimakas, usein kimeä itku joka muistuttaa kivusta kiljumista
  • - Itku, jolle ei löydy syytä kuten märkä vaippa tai nälkä 
  • - Rauhattomuus joka jatkuu vielä itkun loputtua
  • - Iltapäivälle ja illalle ajoittuneet lähes kellontarkat itkuepisodit 
  • - Kasvojen punastuminen tai sun vaaleneminen vauvan huutaessa
  • - Vauvan vartalon jännittyminen (jalat, kädet, nyrkit, selkä, vatsa)
  • - Mahdollinen hetkellinen helpotus kun vauva pieraisee tai kakkaa
  • - Silmien sulkeminen tiukasti tai selkosen selälleen avaaminen, kulmien kurtistaminen ja jopa hengen pidättäminen
  • - Itku, joka häiritsee nukkumis- ja ruokailurytmiä

  
Muista myös, että koliikki on vaiva jota esiintyy täysin terveillä imeväisillä. Jos teidän vauva itkee kovasti ja säännöllisesti, kannattaa selvittää onko sille syytä muualla, kuten koliikkiin liittymättömässä sairaudessa. Jos vauvan itkuun liittyy kuumetta tai infektion merkkejä kuten oksentelua, ripulia, huonoa kasvua tai reagoimattomuutta, kannattaa lääkäriin olla heti yhteydessä. Koliikkiin ei nykyään käytetä lääkehoitoa muuten kuin poikkeustilanteissa, mutta omien voimien loppuessa hoitohenkilökunnasta saattaa kuitenkin olla apua.

Vaikuttaako imettävän äidin oma ruokavalio vauvaan?

Koliikin syytä ei tällä hetkellä tiedetä, mutta monia mahdollisia syitä on tutkittu. Todennäköistä on, että syynä on monen sattuman summa. Perinteisesti on arveltu, että syy koliikkiin löytyisi vauvan kehittyvästä suoliston toiminnasta tai suolistobakteerien epätasapainosta, vauva-ajan migreenistä, aistiherkkyydestä, närästyksestä, ruoka-allergiasta, tai altistuksesta tupakansavulle.

Eräs suosittu teoria liittyy rintaruokitun lapsen äidin ruokavalioon ja lapsen altistumiseen eri ruuille sitä kautta. Pediatrics-lehdessä vuonna 2005 julkaistun tutkimuksen mukaan on suositeltavaa, että rintaruokitun lapsen äiti välttäisi tunnettuja allergeeneja ja näin toimien vähentää lapsen rauhattomuutta ensimmäisten kuuden elinviikon aikana. 

On olemassa monta hyvää syytä hyväksyä tämä teoria. Ensinnäkin äidin ruokavalion tiedetään vaikuttavan vauvaan. Vauva itkee ja on rauhaton, kun äidin ruokavalio sisältää ruokia, joista vauvan vatsa menee sekaisin. Yhteneväisyyksiä koliikkiin löytyy myös suoliston toiminnan häiriöistä; koliikkiset vauvat kärsivät usein ilmavaivoista ja paukuttelu tuokin vauvalle hetkellistä helpotusta.

Äidin ruokavalion vaikutusta imeväisen koliikkioireisiin on tutkittu monessa tutkimuksessa, ja ennaltaehkäisevää tai vähentävää efektiä on löydetty varsinkin itkun kestossa. Jotkut tutkimukset ovat löytäneen yhteyksiä tiettyjen ruokien syönnin ja rintaruokinnan samanaikaisuudessa. Lopputuloksena tutkimukset suosittavat tiettyjen ruoka-aineiden eliminointia ruokavaliosta imetyksen aikana koliikkioireiden vähentämiseksi.

Lue lisää: Imetysajan ruokavalio: Mitä syödä imetyksen aikana.

Vältettäviä ruokia 

Yleisiä allergeenejä

Yksi eliminoitava ruokakategoria ovat yleiset allergeenit, eli ruuat, joille moni on allerginen. Näitä ovat muun muassa:

  • - Lehmänmaito
  • - Munat
  • - Vehnä
  • - Maapähkinät, puupähkinät
  • - Soija
  • - Kala

Lehmänmaitoallergia on kaikkein yleisin allergia imeväisten keskuudessa. Vuonna 2005 RCT (randomised controlled trial) totesi vauvojen itkevän 90 minuuttia vähemmän, kun äiti oli välttänyt yleisiä allergeeneja seitsemän päivän ajan. Allergeenien eliminoiminen vaikutti siis merkittävästi vauvojen koliikkioireisiin parantaen niitä.

Ristikukkaiset vihannekset

Toinen ruokaryhmä, joita imettävien äitien kannattaa vältellä, on ristikukkaisten kasvien ja vihannesten ryhmä. Tähän kuuluvat varsinkin vihannekset, jotka tuottavat paljon suolistokaasuja sulaessaan, kuten kaali, kukkakaali, parsakaali ja ruusukaali. Muita ristikukkaisia vihanneksia ovat nauris, lanttu, retiisi, ja rypsi. Vuonna 1996 tehty tutkimus löysi yhteyden näiden vihannesten sisältymisen äidin ruokavalioon ja vauvan koliikkioireiden välillä. Näissä vihanneksissa on paljon fruktaania, kuitumaista ainetta joka ei pilkkoudu suolistossa vaan tuottaa paksusuolessa kaasua johtaen äidin ja vauvan ilmavaivoihin.

Epäterveelliset ruuat

Yleisesti on oletettu, että äidin ruokavalion epäterveelliset ruuat löytävät tiensä vauvan elimistöön rintamaidon kautta. Tämän takia paljon prosessoituja elintarvikkeita sisältäen paljon tyydyttyneitä ja tyydyttämättömiä rasvoja tulisi välttää. 

Suklaan terveyshyödyistä voi kiistellä (ja varsinkin tummaa suklaata verrataan terveelliseen ruokaan), mutta samassa vuoden 1996 tutkimuksessa todettiin, että ristikukkaisten vihanneksien lisäksi paljon suklaata syövien äitien lapset kärsivät enemmän koliikista kuin suklaata välttelevien lapset. Tutkimuksessa ei kuitenkaan tarkennettu mistä suklaasta on kyse, vaikka syypää saattaa hyvin olla maitosuklaa, joka yleensä sisältää lehmänmaitoa. Suklaan hapokkuuden on ajateltu olevan ongelma, sillä se saattaa aiheuttaa närästystä. 

Imettävän äidin ruokavalio koliikkiselle vauvalle 

Internetistä löytyy monia listoja ruuista, joita imettävän äidin kannattaa syödä välttääkseen vauvan koliikkia. Tieteellistä todistetta näiden ruokien toimivuudesta koliikin välttämiseksi ei kuitenkaan vielä ole olemassa. On kuitenkin mahdollista, ja jopa järkeenkäypää, että tiettyjen terveellisten elämäntapojen ylläpito ja ravintorikkaita ruokia sisältävä ruokavalio ovat paras yhdistelmä äidin ja vauvan hyvän terveyden ylläpitoon tai siihen pyrkimiseen.

Näin ollen, imettävän äidin ruokavalion voisi olla hyvä sisältää muun muassa:

  • - Paljon vettä jotta hyvä nesteytystaso säilyy
  • - Hedelmiä ja helpommin sulavia vihanneksia 
  • - Täysjyvätuotteita 
  • - Rasvattomia proteiineja
  • - Sieniä
  • - Teetä
  • - Omenaviinietikkaa


Tutkimukset ovat myös löytäneet näyttöä probioottien avusta koliikkisen vauvan hoitoon, sillä ne muodostavat suojan haitallisia bakteereita vastaan ja stimuloivat vauvan immuunijärjestelmää. Yksi, vuoden 2007 tutkimus, totesi koliikin oireiden vähenevän peräti 95 prosenttia vauvoilla, joille annettiin Lactobacillus reuteri kerran päivässä yhden kuukauden ajan. Emme suosittele probioottien antamista lapselle omin pain, mutta voit hyvin nostaa ne esille, kun keskustelet lääkärisi kanssa.

Tuotteita, jotka saattavat antaa samankaltaista hyötyä, ovat luonnollisesti probiootteja sisältävät tuotteet, joihin kuuluvat:

  • - Jugurtti
  • - Kefir
  • - Kombucha
  • - Hapankaali
  • - Suolakurkku
  • - Miso
  • - Tempeh
  • - Kimchi
  • - Juureen leivottu leipä
  • - Jotkut juustot

Huomaa kuitenkin, että monet näistä sisältävät yleisiä allergeeneja kuten maitotuotteita, vehnää, ja soijaa. Kombucha on käynyttä juomaa ja sisältää alkoholia, ja hapankaali ja kimchi ovat ristikukkaisia kaalituotteita. Et ehkä halua ottaa riskiä ja syödä niitä. Tästä johtuen paras reitti eteenpäin on hyvin mahdollisesti ammattilaisen kanssa suunniteltu probiootteja sisältävä ruokavalio äidille, joka haluaa kokeilla probiootteja hoitamaan vauvan koliikkia.

Muista konsultoida ammattilaisia neuvolassa tai lääkärin vastaanotolla liittyen ruokavaliomuutoksiin imetysaikana. He osaavat auttaa sinua rakentamaan teille molemmille turvallisen ruokavalion, josta kumpikin saa täydet hyödyt samalla kun mahdollisia ärsykkeitä aiheuttavia tuotteita eliminoidaan.

Loppujen lopuksi, on hyvä pitää mielessä, että koliikille ei vielä ole olemassa hoitoa. Päätät sitten muuttaa ruokavaliotasi tai et, koliikki ei kestä ikuisesti. Vauvan koliikki ei ole sinun vikasi, se vain tapahtuu joillekin ja toisille ei, eli sinun ei koskaan tarvitse tuntea oloasi kykenemättömäksi sen takia. Vauvan jatkuva itku tosin vie meistä monet aivan loppuun. Muista ettet ole yksin, vaan tukea löytyy varmasti. Koitathan saada partneriltasi, perheeltäsi, tai ystäviltäsi apua vauvan hoitoon, tai puhu koliikista ja väsymyksestä neuvolassa.


Heräsikö artikkelista kysymyksiä liittyen imetykseen, raskauteen, tai synnytyksen jälkeiseen aikaan? Kysy Lola&Lykke eksperteilta, ilmaiseksi.


Jätä kommentti

Huomaa, että kommentit on hyväksyttävä ennen niiden julkaisemista